Onko Jyväskylän matkailu tiensä päässä?

Keskisuomalainen 1.7.2005

Tiistaina 28.6.2005 sain lukea paikallisen maakuntalehden sivuilta, että Jyväskylän Tuomiojärven leirintäalueelle rakennuksineen on annettu lopullinen kuolinisku kaupunginhallituksen kokouksessa edellisenä päivänä. Näin päättyy syksyllä erään kaupungin merkittävimmän matkailukohteen elämäntaival, inhimillisesti katsoen liian nuorena eli 53-vuotiaana.

Leirintäalue synnytettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä 7.4.1952, jolloin myönnettiin tarkoitukseen 80.000 markan (nykyrahassa 2.099 €uroa) määräraha. Esitystä perusteltiin silloisen matkailulautakunnan toimesta mm. seuraavasti: ”Kun kuluvan vuoden kesällä näyttää Skandinaviasta saapuvan paljon retkeilyväkeäkin olympialaisia seuraamaan, sitä varten olisi syytä varata mahdollisuuksien mukaan kaksi telttaleirialuetta” (Tuomiojärvi ja Köhniö).

Tuomiojärven leirintäaluetta kunnostettiin 5,4 Mmk:lla 1960-luvun alussa rakentamalla sinne rantasauna, kioski, ruokailu- ja keittokatos sekä peseytymis- ja WC-tilat. Tuomiojärven leirintäalueen suosio ja käyttö oli parhaimmillaan maamme huippua, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana alue ajautui kaupungin johdon toimesta tilaan, johon ei lääkettä löytynyt.

Kerrotaan, että kaupungin tytäryhtiön toimesta olisi rahaa laitettu vv. 1997- 2005 leirintäalueen investointeihin lähes 2 miljoonaa euroa, mutta mihin? Leirintäalueen huonokuntoiset mökit (26 kpl) jäivät hoitamatta, eikä myöskään alueen yleisilme kohentunut.
Eräs entinen kyläpäällikkö, ID Keppa Pettunen (nimi muutettu) ei ymmärtänyt matkailun merkitystä kaupungin imagolle, vaan esitti investointi- ja kunnossapitorahat muihin kohteisiin silloisten kaupunginhallitusten jäsenten myötävaikutuksella. Leirintäalueen siirto Laajavuoreen oli esillä kaupungin poliittisissa elimissä kymmenkunta vuotta sitten, mutta tuolloin kaupunginhallitus ja valtuutetut totesivat, että leirintämatkailulla ei ole Laajavuoressa tulevaisuutta, koska matkailijat haluavat viettää aikaansa myös veden äärellä.

Uudella sukupolvella on ”uudet kujeet”, muuhun johtopäätökseen en voi kaupunginhallituksen leirintäalueen lopettamis- ja siirtopäätöksestä tulla.

KAUKO TUUPAINEN
kaupunginvaltuutettu (sd)