Arkisto kesäkuu, 2006

Paljon melua – vähän villoja

keskiviikko, 14 kesäkuun, 2006

Suur Jyväskylän lehti 14.6.2006

Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Markku Arposen mukaan ”oikeusistuin ei voi tehdä ratkaisujaan sillä perusteella, suuttuuko joku tuomiosta tai nouseeko asiasta mediassa kohu”, (Keskisuomalainen 6.1.2004). KHO:n ratkaisusta 6.6.2006, koskien ex. kaupunginjohtaja Pekka Kettusen saamaa aiheetonta, ylisuurta erorahaa, on noussut jälleen melkoinen kohu. Näppituntumani on, että ”paljon melua – vähän villoja”.

(lisää…)

Herkkähipiäisyyttä ja luopumista

torstai, 8 kesäkuun, 2006

Keski-Suomen VIIKKO-lehdessä 8.6.2006

Viime päivinä on sanansäilän käyttö kohahduttanut tasavaltamme kansalaisia ja – täällä Jyväskylässä – kaupunkilaisia. Valtakunnallista julkisuutta sai kansanedustaja Heidi Hautala (vihr.) puheillaan eduskunnan juhlaistunnossa. Täällä kotinurkillani on Jyväskylän Energia Oy:n toimitusjohtaja Juha Lappalainen ja yhtiön entinen myyntipäällikkö Aarre Päri saaneet mielipiteillään maakunnan kansanedustajat tolaltaan. Itse – jonkinlaisena kynänkäyttäjänä – edustan näkemystä, että Suomen Perustuslain ”sananvapauspykälän” (13 §) mukaisesti ”Jokaisella on sananvapaus.

(lisää…)