Ei mollissa – vaan duurissa

Suur-Jyväskylän Lehti la 2.12.2006

Totesin maanantai-illan talousarviokeskustelussa, että Jyväskylän kaupungin taloudesta puhuttaessa, on – kaupungin virkamiesjohdonkin – syytä siirtyä mollisävelistä duuriin eli iloisempaan asioiden esittelyyn. Eivät talousasiat kaupungissa ole niin huonosti kuin yleisesti luullaan. On myös turha ”ripotella tuhkaa päällemme” ja siten antaa aihetta huonoon imagoon.

Meidän kaikkien tulee ajatella vaikeitakin asioita positiivisesti. Esimerkiksi kaupungin ensi vuoden tulossuunnitelma ja sen lähempi erittely kertoo paljon myönteisiä asioita:

1) Korkotulot (13,5 M?) ovat yli kaksi kertaa suuremmat kuin korkomenot (6,4 M€) eli korot ovat ”plussalla” 7,1 miljoonaa euroa. Aiempina vuosina korkoero oli pakkasen puolella,

2) Kaupungin pitkäaikaisten lainojen lyhennykset ovat lähes 30 M€,

3) Ensi vuoden investoinnit ovat lähes 30 M€,

4) Otamme lisävelkaa investointeihin ”vain” kahdeksan miljoonaa euroa eli tulevista investoinneista rahoitetaan velkarahalla vajaa 27 prosenttia,

5) Tuemme ensi vuonnakin meitä köyhempiä kuntia, sillä kaupungilta peritään ns. verotuloihin perustuvaa valtionosuuksien tasausta 5,2 M€. Esim. meitä heikommassa taloudellisessa asemassa oleva Jyv. mlk saa tasausrahaa ensi vuonna 2,6 miljoonaa euroa.

Kaupungin ensi vuoden talousarvion kautta pyörähtää veronmaksajien rahoja lähes 420 miljoonaa euroa. Valtuutettujen asiana on päättää rahojen sijoituskohteista. Me kaikki emme olleet samaa mieltä kohteista, josta johtuen jouduimme äänestämäänkin kymmenkunta kertaa. Sanotaan, että enemmistö on oikeassa. Mielestäni ei kuitenkaan aina, sitä todistivat maanantai-illan äänestyksetkin.

Kauko Tuupainen
kaupunginvaltuutettu, spd
Jyväskylä