Jäljet pelottavat – kaupungin energiapolitiikassa

Suur-Jyväskylän lehti ke 7.2.2007

Jyväskylän kaupunginvaltuusto on menettämässä sille kuntalain mukaisesti kuuluvaa päätösvaltaansa. Miksikö? No tietenkin siksi, että entistäkin merkittävämmät asiat päätetään muualla kuin valtuustosalissa. KettuPekan läksiäisraha-asia sovittiin hyvinkin pienessä porukassa ja päätettiin valtuuston ”alaisessa” kaupunginhallituksessa muutama vuosi sitten. Kulttuurikaupunkivouhotus tuotiin valtuuston päätettäväksi vasta erään valtuutetun tekemän oikaisuvaatimuksen jälkeen.

Nyt vaikuttaa siltä, että rimaa ollaan nostamassa. Parin sadan tuhannen euron maksuista ollaan siirtymässä parin sadan miljoonan euron suuruusluokkaan, hiiskumatta sanaakaan valtuustolle. No mutta, mistäs nyt on kyse? Kyse on kaupungin energiapolitiikan tulevaisuudesta. Jyväskylän Energia Oy:tä oltiin joitakin vuosia sitten myymässä kokoomuksen johdolla ja keskustan sekä vihreiden tuella Fortumille – lapsellisella – 138 miljoonan euron hinnalla. Onneksi kauppa tyssääntyi loppumetreillä. Mitenkäs tämä ”vanha” asia liittyy tulevaisuuteen? No siten, että jäljet pelottavat. Kaupunkiin (Keljonlahteen) suunnitellaan uutta parisataa miljoonaa euroa maksavaa voimalaitosta, jonka rakentamispäätöstä ei tehdäkään – lupausten mukaisesti – kaupunginvaltuustossa, vaan yhden virkamiehen toimesta JE Oy:n yhtiökokouksessa, tosin kaupunginhallituksen evästämänä.

Useita kaupunkilaisia puhuttaa paitsi uuden suurvoimalan sijainti myös sen rahoitus. Se askarruttaa minuakin, kun valtuustolle kuuluvaa päätösvaltaa ollaan murentamassa. Rahoitusvaihtoehdot ovat kahtaalliset: luototus tai kaupungin omaisuuden myynti. Luottoa saa pankista ja myytävääkin löytyy. Myyntilistalle saattaa joutua JVA Oy:n 5.500 asuntoa, joista saadaan rakentamiseen tarvittava 200 miljoonaa euroa tai sitten se pahin eli Jyväskylän Energia Oy:n osakekannan myynti. Jos tähän typerään ratkaisuun valtuuston enemmistö päätyy, niin kaupungin kassaan saadaan 300 – 400 miljoonaa euroa, jolla rahalla voidaan rakentaa uusi suurvoimala ja vieläpä useiden valtuutettujen kaipaama konserttitalo sekä uusi jäähalli ja hyppyrimäki.

Ennusmerkitkin pelottavat. Salamyhkäisyys, asioiden pimittäminen ja annettujen lupausten kieltäminen saavat ainakin minun pelkäämään, että ”jotain suurta” on tekeillä. Tästäkö syystä valtuusto – yhtä lukuun ottamatta – hyväksyi vesilaitoksen kaupan ylisuureen hintaan JE Oy:lle. Joutuuko kaupunkilainen samanlaisen kohtelun osapuoleksi ja maksumieheksi kuin ympäristökuntien asukkaat, joiden edusmiehet möivät Keski-Suomen Valo Oy:n osakkeet Ruotsin valtion omistamalle energiayhtiölle.

Kansainvälisiä sijoittajia ja rahaa löytyy myös meidän energiayhtiömme ostoon, varsinkin kun siihen fuusioitiin reilu vuosi sitten Jyväskylän Vesi (vesilaitos). Jos pelkoni toteutuu, niin kaupunkilaisten lämmön ja sähkön hintojen lisäksi nousevat myös vesi- ja jätevesimaksut huikeasti. Toivottavasti olen tällä kertaa väärässä.
KAUKO TUUPAINEN
kaupunginvaltuutettu, tilintarkastaja,
Jyväskylä