Arkisto syyskuu, 2007

Älkää tyrehdyttäkö keskustelua ”Uudesta Jyväskylästä”

perjantai, 21 syyskuun, 2007

Keskisuomalainen pe 21.9.2007

Kansanvalta eli demokratia tarkoittaa, että kansalaisilla on valta päättää erilaisista asioista, mm. valita edustajansa kunnanvaltuustoihin.

Kansalaisilla on hyvin usein erilainen näkemys päätettävistä asioista kuin heidän valitsemillaan edustajilla (valtuutetuilla), puhumattakaan puoluejärjestöjen tekemistä henkilövalinnoista kuntien hallituksiin ja lautakuntiin.

(lisää…)

Kiinteistönomistajia on kohdeltava tasapuolisesti

lauantai, 8 syyskuun, 2007

Suur-Jyväskylän lehti la 08.09.2007:

Jyväskylän kaupunki ei ole viime aikoina kohdellut kaupungin asukkaita ja heidän asuttamiaan yhtiöitä tasapuolisesti. Muuhun johtopäätökseen en voi tulla kaupungin hallintoelimien ratkaisuista. Otanpa pari esimerkkiä.

(lisää…)

Kemiran osakekauppa huolestuttaa

lauantai, 1 syyskuun, 2007

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla la 01.09.2007:

Kemiran suurehko osakekauppa, jossa 40 miljoonaa valtion osaketta siirtyi eräälle yksityiselle suvulle ja eläkeyhtiölle huolestuttaa jo tavallisia kansalaisiakin. Mihin ollaan menossa, kun valtioyhtiön osakkeet sujutellaan jollekin yksityiselle taholla ilman perinteistä tarjouskilpailua tai huutokauppaa?

(lisää…)