Puheet ilman päätöksiä ovat sananhelinää

Suur-Jyväskylän lehden kommentti-palstalla la 17.11.2007

Syksyn 2004 kunnallisvaaleissa olin 78 muun ehdokkaan tapaan vaatimassa ”Huolenpitoa huomisesta”. Kun vaalit oli käyty, kaupunginvaltuusto, -hallitus ja lautakunnat valittu, muuttuivat äänenpainot toisenlaisiksi. Unohdettiin kuntalaisille annetut vaalilupaukset, joista enin osa oli painettu jopa yhteiseen vaalilehteemme. Siksi lähdin omille teilleni ”taistelemaan tuulimyllyjä” vastaan ja pitämään kiinni sovituista asioista.

Kliseeksi näyttää muodostuvan vaatimus ”sosiaalisen eriarvoisuuden kasvun pysäyttämisestä ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaamisesta toimeentuloon ja hyvinvointiin”. Fraasiksi on jäämässä lausahdus, että ”Liikunta on kaikenikäisten oikeus. Siksi se tuleekin mahdollistaa kaikille varallisuudesta riippumatta.”

Edellä mainittuihin vaalilupauksiin liittyen tein kaupunginvaltuuston lähetekeskustelussa 29.10.2007 esitykset kaupunginhallitukselle vuoden 2008 talousarviota varten mm. seuraavista asioista:

Kaupunkilaiset tarvitsevat vähintään kolme (3) uutta lääkäriä: yhden terveysasemalle vastaanottotoimintaan, yhden kouluterveydenhoitoon ja yhden opiskeluterveydenhoitoon.

Tarvitsemme myös vähintään neljä (4) uutta sairaanhoitajaa, joista kolme sijoittuisi vastaanottotoimintaan ja yksi työttömien terveystarkastuksiin. Sekä lääkärien että sairaanhoitajien virat puuttuvat budjettiluonnoksesta, kaupunginjohtajan tarjotessa vain puolikasta lääkärin virkaa.

Urheiluseurojen rahalliset avustukset ovat kaupungin suuruuteen (86.000 asukasta) ja urheiluseurojen lukumäärään (160 kpl) nähden surkeat. Jos avustukset olivat vuonna 1980 yhteensä 300.000 mk, nykyrahassa (indeksillä tarkistettuna) 125.730 euroa, niin ne ovat nyt vain 80.000 euroa. Esimerkiksi Oulu ja Pori jakavat raha-avustuksia 400.000 euroa ja piskuinen Petäjäveden kuntakin 45.000 euroa. Eli raha-avustuspotti olisi tuplattava.

Onko sosiaalisen eriarvoisuuden pysäyttämistä, jos kaupunki ei huolehdi eräästä tärkeästä kuntalaisten peruspalvelusta eli terveysasemien tarvitsemista resursseista? Selvittelin jo viime kesänä perusteita lääkärien virkavapauksiin ja irtisanoutumisiin sekä sairaanhoitajien työpaineisiin ja kerroin niistä jopa kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Eikö jo viimein olisi aika kiinnittää myös Jyväskylässä enemmän huomiota koululaisten ja opiskelijoiden vuosittaisiin terveystarkastuksiin, joita nyt hoidetaan ”toisella kädellä” resurssipulan vuoksi. Lääkärien lisäksi tarvitaan myös psykologikoulutuksen omaavia henkilöitä. Eikö erään eteläisen kunnan tapahtumat vaikuta mitenkään kaupunkimme päättäjiin?

Myös työttömien terveystarkastuksien voimakas vähentyminen (lue = käytännössä loppuminen) pitäisi hetkauttaa ainakin ns. työväenliikkeen päättäjiä. Vai onko liike tärkeämpi kuin hoidettavat asiat? Kaikilla kuntalaisilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hyödyntää yksityisten lääkäriasemien palveluja.

Liikunta ei ole tällä hetkellä kaikenikäisten oikeus. Tiedän useita perheitä, jotka ovat joutuneet rajoittamaan lastensa liikunta- ja urheiluharrastuksia hinnakkaiden varusteiden ja kaupungin perimien korkeiden harrastustilamaksujen vuoksi. Urheiluseurat ovat joutuneet vyöryttämään kustannuksia enenevässä määrin lasten vanhempien maksettaviksi.

Uudistin yllä olevat vaatimukseni kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.11.2007, kun esitin tarvittavan rahoituksen saamiseksi 0,25 prosentin korotusta kaupungin tuloveroprosenttiin. Korotus toisi kaupungin kassaan yli kolme miljoonaan euroa. Tästä summasta voitaisiin käyttää yli kaksi miljoonaa mm. Korpilahdelta siirtyvien pitkäaikaisten lainojen (25 miljoonaa euroa) takaisinmaksuun ja korkokuluihin. Toinen mahdollisuus olisi ennakoida kuntaliitosten jälkeisiä veroprosentin korotuspaineita, jottei kävisi kuten Suur-Äänekoskella, jossa jouduttiin kertaheitolla yhden prosentin korotukseen.

Kunnallisen veroprosentin tarkistaminen on parempi vaihtoehto kuin kaupungin harjoittama piiloverotus eli asumiskustannuksiin vaikuttavien veden, sähkön ja kaukolämmön taksojen ja tariffien jatkuva korottaminen, arvelee

KAUKO TUUPAINEN
kaupunginvaltuutettu, PerusÄssä
Jyväskylä