Arkisto elokuu, 2008

Orkesteritalolle jälleen uusi paikka !

keskiviikko, 27 elokuun, 2008

Suur-Jyväskylän lehti ke 27.8.2008

Joukko Jyväskylän seudun vaikuttajia on perustanut yhdistyksen ajamaan konserttitaloa uuteen paikkaan Lutakossa. Nimilistan mukaan joukossa on onneksi vain yksi päättäjä (Pekka Toivonen kesk, Jyv. mlk). Muut poliitikot ovat älynneet, ainakin toistaiseksi, pidättäytyä hankkeen ulkopuolelle. Mahdottomaksi toteutuksen tekee – puuttuvan rahan lisäksi – jälleen keksitty uusi paikka.

(lisää…)

Avoin kysymys Veijo Koskiselle

perjantai, 15 elokuun, 2008

(Keskisuomalainen 15.8.2006)

Onko Jyväskylän kaupunginhallitus tietoinen – puheenjohtaja Veijo Koskinen – Kuokkalan terveysaseman heikosta lääkäri- ja palvelutilanteesta? Alueen asukkaat kritisoivat – reilu vuosi sitten – voimakkaasti laboratoriopalvelujen siirtoa Yliopistonkadulle, mutta hoitopalvelujen minimointi on meille liikaa.

(lisää…)

Kiinteistövero on kuntalaisten piiloverotusta!

torstai, 14 elokuun, 2008

Palokka-lehti 14.8.2008:

Kun kiinteistöverolaki tuli voimaan 1.8.1992 ja sitä sovellettiin ensimmäisen kerran v. 1993, moni omakotitalon omistaja huokaisi helpotuksesta. Vapauttihan se samalla kiinteistön omistajan ns. asuntotulon verotuksesta, joka muodostui monelle melkoiseksi henkilökohtaisten tulojen lisäykseksi. Puhuttiin jopa ”mökkiläisten luksusverosta”. Kiinteistöveron voimaantulon myötä poistuivat myös katumaksu, manttaalimaksu ja kiinteistöjen harkintaverotus.

(lisää…)

Olisiko kunnallista kirjanpitojärjestelmää kehitettävä?

lauantai, 2 elokuun, 2008

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla la 2.8.2008 (lyhentämätön kirjoitus)

Kuntien kirjanpitojärjestelmä koki suuren muutoksen 34 vuotta sitten, kun vuonna 1974 luovuttiin ns. pääluokka- ja osastojaosta. Vuoteen 1973 asti kuntien talousarviot jakaantuivat menojen osalta 12 pääluokkaan ja tulot 12 osastoon. Vuonna 1974 budjetteihin tuli 0-9 pääluokkajako niin menojen kuin tulojenkin osalta.

(lisää…)