Katsopa peiliin Paavo!

Keskisuomalaisen Mielipidepalsta 23.12.2008:

Ex. sdp:n puheenjohtaja Paavo Lipponen möläytti viime lauantaina ilmoille lausahduksen, jota en hänen kaltaiseltaan kokeneelta politiikoilta olisi odottanut. Hän sanoi, että Timo Soinin johtamasta Perussuomalaisten puolueesta on tullut oikeistopuolue 1930-luvun hengessä.

Ymmärrän, että Paavo on huolissaan sekä omiensa (demarien) kannatuksen laskusta että PS:n kannatuksen noususta (HS:n gallup 6,1 %), mutta asian esille tulo ”Herrasmies Paavon tavoista” poiketen ihmetyttää.

En ole tähän mennessä kehdannut sanoa, mutta totean nyt, että jos jotain on oikeistolaiseksi – vuosikymmenet – nimitelty ja parjattu, niin kyllä titteli lankeaa Sinulle Paavo. Katsopa peiliin ja kysäise, että onko näin? Oikeistolaiseksi leimaaminen on lähtöisin demarien syvistä riveistä, joihin minäkin kuuluin lähes 40 vuoden ajan, syyllistämättä kuitenkaan Sinua, monien muiden tapaan.

Demarien jäsenenä ollessani osallistuin mm. kymmeneen puoluekokoukseen virallisena edustajana, joten edellä oleva näkemys ei ole tuulesta temmattu.

Jos joku puolue on oikeistolaistunut, niin se on sdp, sillä jopa kokoomus on vaalityössään kosiskellut, demarien unohtamaa työtä tekevää kansanosaa, demareita paremmin. Kokoomuksen kosiskelu näkyy viime vaalien tuloksessa ja gallupeissa, niin täällä Jyväskylässä kuin muuallakin Suomessa (HS:n gallup 24,1 %).

Kehottaisin Paavo Sinua – vanhana kaverina – tutustumaan Perussuomalaisten valtakunnalliseen kunnallisvaaliohjelmaan, niin huomaat, että Suomessa on vielä yksi puolue, joka ”aikuisten oikeesti” ajaa vähäväkisen kansanosan asioita sillä mandaatilla, jonka kuntalaiset ovat heille vaaleissa antaneet. Jyväskylässä Perussuomalaisilla on kolme valtuutettua, mutta yhteydenottojen perusteella seuraavien vaalien jälkeen enemmän, sillä kansa haluaa muutosta nykymenoon.

Toveruudella

KAUKO TUUPAINEN
kaupunginvaltuutettu, PS
Jyväskylä