Arkisto syyskuu, 2009

Kaupunki kurittaa energiayhtiötään

maanantai, syyskuu 28th, 2009

Keskisuomalainen pe 25.9.2009:

Jyväskylän kaupunginhallitus jatkaa kaupungin omistaman energiayhtiön kurittamista.  Muuhun johtopäätökseen en voi tulla, kun lueskelin kaupungin kolmannesvuosiraporttia vuodelta 2009. Taloudellinen kurittaminen alkoi jo vuoden 1996 lopulla, jolloin energialaitos yhtiöitettiin. (lisää…)

Vielä Säynätsalon perheryhmäkodista

torstai, syyskuu 3rd, 2009

Jyväskylän kaupunkilehti ke 19.08.2009

Jyväskylän kaupunginhallitus päätti 14.4.2009 ”perustaa alaikäisten turvapaikan saaneiden perheryhmäkodin (Säynätsaloon), mikäli TE-keskus vastaa kiinteistön selvitys- ja perustamiskustannuksista. Lisäksi kaupunginhallitus päätti korottaa pakolaiskiintiötä 50:stä 75:een ja saattaa asian tiedoksi kaupunginvaltuustolle.” (lisää…)

Kunnallisverotus olisi muutettava progressiiviseksi!

torstai, syyskuu 3rd, 2009

suur-jyväskylän lehti, ke 19.8.2009

Tasavaltamme hallituksen jäsenen toimesta on asetettu työryhmä pohtimaan mm. nykyistä kunnallisverotuskäytäntöä. Syytä onkin, sillä nykyinen verotus on kaukana verovelvollisten oikeudenmukaisesta verottamisesta.  Verot tulee suunnata kuntalaisille heidän todellisen maksukyvyn mukaan. (lisää…)