Siirtyykö Jyväskylä kohti oikeistolaista sosialismia?

Jyväskylän Kaupunkilehti la 28.2.2011

Olen kirjoitellut aiemmin ”Jyväskylän taudista”, nyt kaupunkiin on iskenyt uusi virus, nimeltään ”oikeistolainen sosialismi”.  Muuhun johtopäätökseen en voi tulla, kun olen seurannut kaupungin nykyvaltuuston toimintaa.

Tauti on itänyt jo joitakin vuosia. Ensimmäinen tartunta ilmeni valtakunnallisena epidemiana, kun Kansallinen kokoomus (lyhenne: Kako) julistautui työväen puolueeksi, puheenjohtajansa Jyrki Kataisen johdolla. Kakon toiminnasta en ole löytänyt muuta työ-sanaan liittyvää kuin työttömyys ja työtön.

Viime aikoina ovat Kakon oikeistolaiseen ajatuksenjuoksuun liittyneet myös paikalliset vasemmistopuolueet valtuustossa olevien edustajiensa myötävaikutuksella. Muistelen, että niin demareiden kuin nykyisten vasureidenkin säännöistä löytyy viittaus neuvostoajan sosialismiin. Neuvostoliitto on hajonnut, mutta kadonnut on myös yhtyneen vasemmiston sosiaalisuus ja ”vähäväkisen kansanosan” asialla oleminen.

”Oikeistolainen sosialismi” maksoi viime vuonna Jyväskylän kaupungille ”Kelan sanktiomaksuina” noin kuusi miljoonaa euroa, kun kaupunki ei työllistänyt pitkäaikaistyöttömiään.   Perussuomalaisten tekemä esitys kolmen miljoonan euron lisäpanostuksesta työttömien työllistämiseen kaatui äänin 50 – 25. Tälle vuodelle tehty vastaavansisältöinen esitys jyrättiin viime marraskuisessa talousarviokokouksessa äänin 63 – 11.

Uusin virus taltutti myös valtuuston enemmistön järjen käytön, kun kaupunki päätti pakkolunastaa entisen Kankaan tehtaan, osin suojellut, rakennukset ja tehdashallit saastuneine maineen 13 miljoonan velkarahalla. Lainan hoito – ilman lyhennyksiä – maksaa pelkkinä korkomenoina lähes 400.000 euroa ja kun siihen lisätään kiinteistöjen lämmitys, sähkö, isännöinti, huolto yms. kulut päästään reippaasti yli kahden millin vuosittaisiin kustannuksiin seuraavan viiden vuoden aikana.  Samanaikaisesti puuhastellaan – säästösyistä – terveysasemien, laboratorioiden, neuvoloiden ja sivukirjastojen lakkauttamisia eri puolilla kaupunkia. 

Viimeinen hullutus, johon tasavaltamme hallitus, ilmeisesti EU:n käskytyksestä on syyllistynyt, on Huhtasuolla toimivan työttömien yhdistyksen sivupisteen PERTTULAN toiminnan lopettaminen. Mielestäni ELY:n paikallisviranomaiset ovat käyttäneet harkintavaltaansa väärin, sillä ei työttömien ruokalatoiminta – vallitsevissa olosuhteissa – ole elinkeinotoiminnan harjoittamista. Ymmärtäisin asian, jos Perttulassa toimisi erillinen pitopalvelu, mutta saamieni tietojen mukaan ei kyseistä toimintaa siellä ole ollut.  Maltti on valttia, sanoo vanha perussuomalainen sananlasku, sitä toivon myös valtion viranomaisilta.

Kauko Tuupainen

kaupunginvaltuutettu (PS), Jyväskylä