Kolmikantako jyrää taitetun indeksin?

Keskisuomalaisen mielipidepalsta la 9.4.2011

Toivo Tahvanainen selvitteli viime maanantaina Keski-Suomen eläkeläispiirijärjestöjen tilaisuudessa ”taitetun indeksin historiaa”.  Asia oli esillä myös tällä palstalla viime torstaina.

Samaisessa kokouksessa – meille osanottajille – kerrottiin, ettei Eduskunnalla ole oikeutta poistaa taitettua indeksiä, koska se ei kuulu Eduskunnan toimivaltaan.  Syynä on se, että Matti Vanhasen I hallitus oli luvannut työnantajille, että indeksi poistetaan ja myöhemmin ns. kolmikanta eli hallitus, työntekijäjärjestöt ja työnantajat olivat asiasta päättäneet.

Haluankin näin julkisesti kysyä, millä valtuuksilla kolmen kopla (sdp. kok ja kepu) ovat näin sopineet, sillä Perustuslain 2 §:n 1 momentin mukaisesti ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Minä ja me Perussuomalaiset olemme tiukasti poistamassa taitettua indeksiä.  Se on kirjattu myös meidän Ek-vaaliohjelmaamme.

KAUKO TUUPAINEN, kansanedustajaehdokas (PS)

Jyväskylä