Arkisto kesäkuu, 2012

Kataisella niskalenkki vain hallituksensa ministereistä

tiistai, 26 kesäkuun, 2012

Keskisuomalainen ti 26.6.2012

Kokoomukselainen pääministeri Jyrki Katainen ei ole ottanut sitä kuuluisaa ”niskalenkkiä” markkinavoimista, vaan istuvan hallituksen jäsenistä.  Laulavathan kaikki hallituspuolueiden ministerit samaa säveltä, jonka mukaisesti Suomen käy huonosti, ellemme anna lisätakuita ja vakuuksia hulttiomaiden pankkien rahoittamiseen.

Vähemmälle on jäänyt oikean tiedon kertominen kansalaisille eli missä mennään?  Me perussuomalaiset edustajat olemme nostaneet epäkohdat agendalle, mutta puheitamme ei uskota.  Odotamme kauhulla, mitä kesäkuun lopulla pidettävässä EU:n huippukokouksessa päätetään. EU on kriisissä. Sen lähes kaikki puolueet tunnustavat, mutta mihin se johtaa, sitä emme tiedä. Kyse on myös Suomen taloudesta ja jopa maamme itsenäisyydestä.

Komission ehdotus pankkien pelastuspaketista johtaa EU-maiden yhteisvastuuseen, mutta sekään ei riitä. Olemme jälleen askeleen lähempänä liittovaltiota, eurooppalaista pankkiunionia sekä EVM:n (Euroopan vakausmekanismin) muuttumista roskapankiksi, josta rahoitetaan jatkossakin hulttiomaiden kriisipankkeja ilman Suomen eduskunnan hyväksyntää.

Suomalaisten veronmaksajien on syytä tietää missä mennään. Esi-isämme taistelivat meille itsenäisyyden, se ei saisi olla kaupan.  Siksi teimme viimeisimmän välikysymyksen saadaksemme selville hallituksemme linjan euroalueen talouskriisissä. Totesimme, että linjausta ei kuultu.  Ainut totuus on, että hallituksen ”perälauta on jatkuvasti auki”.  Tämä tarkoittaa jatkuvia uusia takauksia ja sitoumuksia ilman vakuuksia (lue: suomalaisten veroeurojen lapiointia Saksan ja Ranskan pankeille).

Eniten kriisistä hyötyy Saksa, sillä sen vienti esimerkiksi Kreikkaan on yli 40-kertaista Suomen vientiin nähden. Saksan valtion ja sen pankkien saatavat ovat Kreikalta yli 34 miljardia. Suomen saatavat ovat vajaa miljoona. Mielestäni ei ole oikein, että suomalaiset veronmaksajat ovat samalla lähtöviivalla pelastamassa kahden suurvallan pankkeja.

Suomen olisi tullut jättäytyä sivuun jo siinä vaiheessa kun todettiin, ettei ensimmäinen tukipaketti auttanut Kreikkaa sen ongelmissa.  Hallituspuolueet ovat väittäneet, että Suomen vienti tyrehtyy, jos emme anna lisätakuita.  Väite on perätön, sillä viennin suhteen olemme samassa tilassa kuin Ruotsi, Tanska, Sveitsi ja Iso-Britannia, vaikka niiden kriisimaiden avustaminen on ollut hyvin minimaalista verrattuna Suomen antamaan tukeen.

Lopuksi totean, ettei Suomen budjettivaltaa tulee missään olosuhteissa luovuttaa Brysseliin. Miksi?  Siksi, etteivät EU:n tilintarkastajat ole 17 vuoteen hyväksyneet EU:n tilinpäätöksiä. Rahoja on käytetty niin holtittomasti, että EU:n budjeteissa on vuosittain useiden miljardien arvosta virheitä ja väärinkäytöksiä.  Virheistä huomauttaneet tilintarkastajat on erotettu ja lisäksi on ehdotettu, että budjetit ja tilinpäätökset tarkistettaisiin vain joka viides vuosi ”väärinkäsitysten välttämiseksi”.

KAUKO TUUPAINEN

ex. reviisori,

kansanedustaja (ps)

Jyväskylä