EU:n liittovaltio olisi katastrofi

Suur-Jyväskylän lehti, ke 27.6.2012

Perinteisen demokratian kannalta Suomen hallituksen ajama liittovaltiokehitys olisi katastrofi suomalaisille. Mitä enemmän valtaa keskitetään, sitä selvemmin se siirtyy EU:n suurvaltioille ja niiden kansoille.  Me suomalaiset jäisimme ”Mopen osille” ja menettäisimme pitkässä juoksussa jopa itsenäisyytemme, jonka esi-isämme ovat meille hankkineet. Tällaisessa kehityksessä me perussuomalaiset emme halua olla mukana.

Istuvan hallituksen ajamat tukipaketit ja niiden mukana tulevat tappiot Suomelle nousevat huikeisiin summiin. Valtion velkakierre kasvaa vuodesta ja tukipaketista toiseen.

Kerroimme viime vuoden lopulla, että tietojemme mukaan Suomen vastuut olivat tuolloin 35 miljardia euroa. Hallitusherrat naureskelivat, mutta hymy hyytyi hetkessä, kun Helsingin Sanomat julkaisi taloussivuillaan omat laskelmansa, joissa vastuiden loppusumma oli yli 50 miljardia euroa.

Euroopan hulttiomaiden taloudellinen kehitys heikkenee päivä päivältä, sillä ”kannettu vesi ei kaivossa pysy”. Euron hajoamista ei pysty kukaan estämään.  Tämä on totuus, minkä Suomen hallitusherrat ja – rouvat ovat jättäneet meille kertomatta. Talousalan akateemisten ja liike-elämän makrotalouden konsulttitoimisto GnS Economics on kertonut, että jos ja kun Kreikka eroaa eurosta, kehitys johtaa koko euroalueen hajoamiseen.

Kun näin käy Suomen tappiot koostuvat ERVV:n takauksista, EKP:n tappioista, euroalueen rahoitusmarkkinoiden kriisiytymisestä sekä viennin laskusta. GnS perustaa laskelmansa sille, että Kreikan, Espanjan, Irlannin, Italian ja Portugalin yhteenlaskettu ulkomaan velka on 5.500 miljardia euroa eli yli sata kertaa Suomen valtion vuosibudjettiPäivän kysymykseni kuuluukin, että milloin Suomen hallitus ottaa lusikan kauniiseen käteensä ja tunnustaa EU:ssa vallitsevan olotilan, mikä pahenee päivä päivältä?

KAUKO TUUPAINEN

ex. reviisori,

kansanedustaja (ps)

Jyväskylä