Keskisuomalaisen mielipidepalsta ti 24.7.2012
eli tulin – näin ja voitin, oli Julius Caesarin lyhyt tiedonanto Senaatille Pontuksen kuninkaan voitosta. Samaan tapaan ilmoitti arvostamani valtiovarainministeri Urpilainen Suomen eduskunnalle, että Kreikan toiselle avustuspaketille on saatu 880 miljoonan euron vakuudet. Tätä sanomaa ovat kaikki hallituksen ministerit ja hallituspuolueiden kansanedustajat suitsuttaneet kansalaisille. Eli me teimme sen, mihin edellinen hallitus ei pystynyt. Viesti kansalaisille oli kuitenkin vain osatotuus.
Miksi? Siksi, että Suomen takausvastuu Kreikalle oli kaikkiaan 2,2 miljardia, jolloin 60 % eli 1,320 miljardia euroa Suomen vastuista jäi vakuutta vaille. Lisäksi Suomen saama lähes 900 miljoonan euron vakuus annettiin yhdessä erässä, kun muut EU-maat maksoivat osuutensa viidessä erässä. Samalla luovuttiin takaukseen kuuluvista korkotuotoista.
Kysymyksessä oli ns. Pyrrhoksen voitto, joka tarkoittaa ratkaisua, josta on maksettava hyvin raskas hinta ja joka jättää – tässä tapauksessa – valtion heikompaan tilaan kuin missä oltiin aiemmin.
Kreikan menettelyä sovellettiin myös Espanjalle annettuihin takauksiin. Suomen osuus EU:n lainapotista on 1,924 miljardia euroa. Vakuudet saadaan jälleen 40 %:n mukaisesti eli ne ovat 769,920 miljoonaa euroa. Summa maksetaan yhdellä kertaa ja jälleen luovutaan korkotuloista. Ilman vakuuksia taataan Espanjan lainasta noin 1,155 miljardia euroa.
Yksikään hallituspuolueiden edustaja ei ole kertonut julkisuudessa ja tuskin tulee kertomaankaan, että Kreikalle ja Espanjalle taatuista lainoista 2,475 miljardia annetaan ilman minkäänlaista vakuutta. Asian julkituominen olisi sitä poliittista rehellisyyttä, johon hallituspuolueiden edustajien tulisi pyrkiä.
Olen siis sitä mieltä, etteivät Suomen saamat vakuudet ole riittävät. Järkevintä olisi ollut, että ”Suomi olisi heittänyt pyyhkeen kehään” jo aikoja sitten ja luopunut – kädestä suuhun elävien maiden – avustamisesta. Hukkaan heitetyillä miljardeille olisi käyttöä myös Koti- Suomessa.
Suomi velkaantuu tällä hetkellä 10 miljardin euron vuosivauhtia. Mielestäni oli järkevää se, että Suomi laittaisi ensin oman taloutensa kuntoon ja vasta sen jälkeen katsoisi, että missä määrin pystymme avustamaan – rumasti sanottuna – hulttiomaita ja niitä rahoittaneita Saksan ja Ranskan pankkeja.
Arvovaltaiset suomalaiset ovat ehdottaneet EU-pankkikriisin purkamiseen ns. setelirahoitusta. Tällöin keskuspankki rahoittaisi valtiota painamalla uutta rahaa. Nykyään ei uusia seteleitä luonnollisestikaan tarvitse painaa, vaan rahoitus merkitään suoraan keskuspankin taseeseen numeroina ja rahat luovutetaan valtion käyttöön tilisiirtona.
Menettely on kielletty Euroopan keskuspankin säännöissä, mutta tunnetut kiertotiet ovat pankkimiesten tiedoissa. Eräs kiertotie on, että EKP myöntää rahoitusta pankeille, jotka rahoittavat valtioita. Entisenä tilintarkastajana ja reviisorina en tietenkään hyväksy minkäänlaista vilppiä julkisten yhteisöjen finanssipolitiikassa, joten jätän setelirahoituksen omaan arvoonsa.
Suomi ja suomalaiset selvisivät 1990-luvun pankkikriisistä omin toimenpitein. Samankaltaista itsenäistä toimintaa edellytän kaikilta EU:n jäsenmailta, tässä tapauksessa Espanjalta. Siitä huolimatta, että espanjalaisessa sananlaskussa todetaan: ”Miten kaunista on olla joutilaana ja levätä sitten vähän”.
KAUKO TUUPAINEN
kansanedustaja (ps)
Jyväskylä