Varallisuusverolla voisi hillitä köyhyyskierrettä

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla to 27.11.2014

PROLETARIAATTI – uusi yhteiskuntaluokka (Alkuperäinen otsikko)

Suomeen on pikku hiljaa muodostumassa uusi yhteiskuntaluokka – Proletariaatti. Tämä tarkoittaa köyhien muodostamaa yhteiskuntaluokkaa. Onhan totuus tässä ajassa, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Tämän kirjoitukseni räväkkä aloitus johtuu siitä, että suomalaisilla tulee tulevaisuudessa olemaan vielä nykyistäkin tiukempaa jokapäiväisessä elämässä. Miksi? Siksi, että Suomessa elää tällä hetkellä yli miljoona kansalaista ns. köyhyysrajan alapuolella. Rajana on pidetty 1.100 euroa kuukaudessa ansaitsevia henkilöitä. Kun tästä summasta vähennetään verot, vuokrat sekä ”jokapäiväisen leivän”, niin ei loppurahalla todellakaan ”Herran huonetta” rakenneta.

Mielestäni 1,5 miljoonan työeläkeläisen köyhdyttäminen olisi lopetettava. Pari vuotta sitten julkisuuteen saatetun tutkimuksen mukaan työtätekevien ansiotaso oli viimeisen 15 vuoden aikana noussut 70 %, mutta eläkeläisten vain 34 % eli eläkeläiset ovat jääneet 36 prosenttiyksikköä jälkeen yleisestä ansiotason kehityksestä.

Eläkeläisille on palautettava ns. puoliväli-indeksi, mikä otettiin käyttöön v. 1977, eli nykyinen taitettu indeksi on poistettava. Myös hallituksen viimeisin temppu kurittaa eläkeläisiä on syytä nostaa esille. Pitihän eläkeläisten eläkkeisiin kohdistuvaa indeksiä tarkistaa 1,1 %, mutta eläkeläiset joutuvat tyytymään 0,4 %:n indeksitarkistukseen.

Valtio ei hyödy tästä leikkauksesta sentin senttiä, koska eläkkeet maksetaan pääasiassa kuuden yksityisen eläkeyhtiön välityksellä. Yksityiset eläkeyhtiöt sen sijaan hyötyvät ratkaisusta ensi vuonna yli 170 miljoonaa euroa. Täytyy myös muistaa, että inflaatio etenee ensi vuonna valtiovarainministeriön kertoman mukaan 1,5 %:n vauhdilla.

Köyhyys lisääntyy myös yli 400.000 työttömän joukossa. Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan työttömien asema on heikentynyt merkittävästi. Tutkimus kertoi, että viimeisen 15 vuoden aikana työttömien peruspäiväraha oli jäänyt jälkeen noin 25 % ja toimeentulotuki noin 30 % yleisestä ansiotason kehityksestä.

Saadaksemme valtion kassaan lisärahaa myös köyhyyskierteen katkaisuun, meidän tulisi enenevässä määrin osoittaa solidaarisuutta tätä väestöryhmää kohtaan. Tästäkin syystä me perussuomalaiset haluamme palauttaa maahamme varallisuusveron, jonka tuotto v. 2005 oli 85 miljoonaa euroa. Olemmekin esittäneet omassa vaihtoehto- eli varjobudjetissamme, että 300.000 euroa suuremmasta verotettavasta omaisuudesta maksettaisiin vuosittain veroa 0,8 %. Tällöin valtion kassaan kilahtaisi 150 miljoonaa euroa kansalaisten köyhyyden torjumiseen.

KAUKO TUUPAINEN
kansanedustaja,
valtiovarainvaliokunnan jäsen (ps)
Jyväskylä