Arkisto marraskuu, 2015

Valtuusto leikkaa vähäosaisilta

lauantai, 21 marraskuun, 2015

Suur-Jyväskylän lehden kommenttipalsta, ke 18.11.1025

Viime maanantainen Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokous päätti äänestyksien jälkeen kurittaa jälleen kaupungin vähäosaisia korottamalla yleistä kiinteistöveroa maapohjan osalta 23,3 % ja rakennusten osalta 39,3 %.

Päättäjien enemmistölle ei riitä, että kaupungin asumiskustannukset ovat jo nyt maamme kalleimmasta päästä, niitä pitää edelleen kasvattaa. Perussuomalaisten ”punainen lanka” verotuksessa on, että veroja maksetaan tulojen mukaan. Tästä syystä esitin, että kiinteistöverojen nostoa hillitään 1,1 miljoonalla eurolla ja summa lisätään kunnallisveron tulokohtaan.

Eräs valtuutettu totesi, ettei näin voida menetellä, koska ”verotuloarvio pohjautuu valtakunnalliseen arvioon”. Kysynkin, että miten ”Isolla Kirkolla” voidaan tietää, miten eri kuntien verotulot muodostuvat? Lähes jokaisella Keski-Suomen kunnalla ovat verotulot erilaiset per asukas. Jyväskylän arvio ensi vuodelle on 3 620 e/asukas. Esimerkiksi Muuramen arvio on 3 844 e/as., Laukaan 3 462 e/as ja Uuraisten 2 816 e/as.

Talousarvio ja verotuloarvio ovat nimensä mukaisesti arvioita seuraavan vuoden tuloista ja menoista. Vasta tilinpäätös kertoo, miten arviot toteutuivat. Toin kokouksessa esille, että kunnallisverotulot toteutuivat vuosien 2012 – 2014 tilinpäätöksien mukaan yli 8 miljoonaa suurempana kuin ko. vuosien talousarviot. Tämä johtuu tulojen arvioinnin varovaisuusperiaatteesta, joten 1,1 miljoonan euron tarkistus ei olisi ollut huuhaata.

Kuten otsikossa totesin, kiinteistöverojen yltiöpäinen korotus tekee melkoisen loven vähäosaisten jokapäiväiseen toimeentuloon. Koskeehan korotus myös vuokra-asunnoissa asuvia kaupunkilaisia, kun sekä tontin että sillä sijaitsevan rakennuksen kiinteistöverot nousevat rutkasti.

Jyväskylässä asuu alle ns. köyhyysrajan (1 166 euroa/kk, brutto) noin 27 000 asukasta, joiden asumiskustannukset kasvavat entisestään. Eikö olisi parempi ratkaisu, että hyvätuloiset ottaisivat vastuuta kaupunkimme taloudesta, eikä vyöryttää maksuja niille, joiden tulot ovat minimaaliset.

KAUKO TUUPAINEN

kaupunginvaltuutettu (ps)

Jyväskylä

Taitettu indeksi ja eläkerahastojen korot

perjantai, 6 marraskuun, 2015

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla pe 06.11.2015

Muistaakseni yli kolme vuotta sitten Eläketurvakeskuksen ja työeläkevakuutusyhtiöiden asiantuntijat olivat laskeneet, että puoliväli-indeksiin siirtyminen maksaisi ensimmäisenä vuonna 104 miljoonaa euroa. Puoliväli-indeksin kustannukset olisivat kymmenen vuoden päästä yli 900 miljoonaa euroa ja vuonna 2035 jo 2,2 miljardia euroa.

Se on iso tukku seteleitä, mutta paljon rahaa on myös kiinni kuudessa yksityisessä eläkeyhtiössä eli – tällä hetkellä – noin 190 miljardia euroa.  Yhden prosentin vuosittainen korkotuotto ko. summalle on 1,9 miljardia ja kolmen prosentin korko 5,7 miljardia euroa vuodessa.

Yksityisten eläkeyhtiöiden sijoitustuotot ovat olleet vuosina 2012 – 2014 keskimäärin 8,33 prosenttia. Taitetun indeksin poistamiskustannukset voidaan siis rahoittaa eläkeyhtiöiden vuosittaisilla sijoitustuotoilla ja siitä huolimatta rahastojen kasvu jatkuisi erinomaisina.

Istuvan hallituksen tulisikin tarttua härkää sarvista ja korjata edellisen hallituksen ja eduskunnan tekemät vääryydet meitä eläkeläisiä kohtaan ja käynnistää operaatio taitetun indeksin poistamiseksi.

KAUKO TUUPAINEN

eläkeläinen, talousneuvos

Jyväskylä