Arkisto tammikuu, 2016

Vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?

sunnuntai, tammikuu 31st, 2016

Keskisuomalisen mielipidepalstalla su 21.1.2016

Kirjoitukseni 24.1. tällä palstalla on herättänyt vilkasta keskustelua niin lehden verkkosivuilla kuin muuallakin. Varsinkin demarit ovat vetäneet herneet nenäänsä mielipiteitteni johdosta.

Perimmäinen viesti oli ja on, etteivät hallituksessa olevat perussuomalaiset ole yksin syypäitä harjoitettavaan politiikkaan, vaan demokratiassa päätöksiä tehdään aina enemmistön tahdon ja sanelun mukaisesti. Istuvassa hallituksessa on oikeistoenemmistö ministeriluvuin 10-4 eli persut ovat vähemmistönä. Jokaisen pitäisi ymmärtää, ettei maan hallituksessa äänestellä, vaan ”päätökset” on tehty jo hallitusohjelmavaiheessa, pääasiassa voimasuhteiden mukaisesti eli oikeiston ehdoilla.

Perussuomalaisten vaatimuksista ja osa tehdyistä ratkaisuista on luettavissa Timo Soinin kertomana mm. verkkosivuillani osoitteessa: www.tuupainen.net

On totta, että perussuomalaiset eivät ole saaneet kaikkia toiveitaan läpi, koska persujen vaatimukset eivät ole olleet kokoomuksen ja keskustan listoilla. He eivät ole välittäneet tippaakaan ”vähäväkisen kansanosan” asioista. Samaan lopputulemaan päätyivät myös demarit, jäädessään pois hallitusvastuusta.

Nykyisen opposition räksytyksessä on osoitteena vain persut, kokoomuksen ja keskustan päästessä kuin ”kissa veräjästä”. Sain viime eduskuntakaudella seurata hyvinkin läheltä silloisen hallituksen epäonnistunutta toimintaa, mutta arvostelimme koko hallitusta, emme esimerkiksi apupuolueita, kuten demareita. Ero nykyoppositioon on siis merkittävä.

Täyttä tietämättömyyttä, toivottavasti ei ymmärtämättömyyttä, on väittää, että persut olisivat syyllisiä Euroopan laajuisen pakolaistulvaan tai Kreikalle annettuihin miljardiavustuksiin. Meillä on EU:ssa vain kaksi edustajaa, joten pakolaispäätökset on tehty hieman suuremmalla porukalla Saksan johdolla.

Kreikan lisärahoitukset tehtiin edellisen eduskunnan aikana ja toimesta. Antoihan silloinen hallitus Kreikalle riihikuivaa rahaa 1,440 miljardia euroa ja teki sitoumuksen EVM:n eli Euroopan Vakausmekanismi-rahaston kanssa 12 miljardin lisärahoituksesta vaadittaessa.

En halua mollata silloisen hallituksen valtiovarainministereitä, jotta erään oppositiopuolueen jäsenet eivät pahoittaisi mieltään. Totean vain sen, että nykyhallitus joutuu panemaan toimeksi edellisen hallituksen möhläykset.

Minulla on pitkä kokemus puolueesta, jossa ”liike oli tärkeämpää, kuin hoidettavat asiat”, siksi erosin aikoinaan puolueesta. Perussuomalaisten tavoitteet ovat parempia, siksi olen puolueen jäsen.

KAUKO TUUPAINEN

kaupunginvaltuutettu (ps)

Jyväskylä

Timo Soin: Perussuomalaiset hallituksessa

maanantai, tammikuu 25th, 2016

Soini hal­li­tus­saa­vu­tuk­sis­ta – ”tässä on nyt vii­ti­sen­tois­ta, ja näitä on paljon mui­ta­kin”

Vuoden viimeisellä Tuumaustunnilla puhunut puheenjohtaja Timo Soini (ps.) muistutti kuulijoita hallitustaipaleen tähänastisista saavutuksista.

– Moni kysyy, että mitä ne perussuomalaiset ovat hallituksessa saaneet aikaan. Otan tässä nyt muutaman asian esille. Asioita, joita on saatu aikaan sekä asioita, jotka eivät ole edenneet:

– Eläkeläisten asumistuki, joka oli hallitusohjelmassa – siihen saatiin korjaus, ja se tehtiin perussuomalaisten aloitteesta. Hallintarekisteri ja laki aktiivisesta katumisesta – ne eivät edenneet. Puoluelaki palautetaan ennalleen, historiallinen vääryys korjataan.

– Arvonlisävero ei nouse, bensavero ei nouse, autovero laskee. Yle-vero poistuu 300 000 pienituloiselta. Takuueläke nousee, omaishoidon tukea korotetaan. Ja muutama vielä – hornetit saavat lisää lentotunteja, ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinta jatkuu, lukukausimaksut tulevat EU- ja ETA-alueen ulkopuoleisille opiskelijoille, sisäiseen turvallisuuteen lisää rahaa 50 miljoonaa euroa.

Soini muistutti myös, että solidaarisuusveron alaraja nousee sekä pääomaveron noususta ”tosi sileäkätisillä” – eli tapauksissa, jolloin pääomatuloja on yli 30 000 euroa.

Soini muistutti myös, että hallitus julkaisi vastikään laajan ohjelman, jossa listattujen 80 toimenpiteen tavoitteena on katkaista turvapaikanhakijoiden hallitsematon virta maahan. Suomi onkin pystynyt vähentämään houkuttelevuuttaan turvapaikanhakijoiden silmissä. Oleskeluluvat ovat määräaikaisia, perheenyhdistäminen tiukentuu ja sosiaaliturvajärjestelmä on kiristymässä.

Ei olla vasemmalla eikä oikealla

maanantai, tammikuu 25th, 2016

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla su 24.01.2016

Perussuomalaiset rp. on sääntöjensä mukaisesti kristillissosiaalinen puolue, joka ei ole poliittisesti vasemmalla eikä oikealla, vaan pääsääntöisesti oikeassa. Puolue haluaa huolehtia niistä kansalaista, jotka ns. vanhat puolueet ja jopa ay-liike on unohtanut.

Tällaisia ryhmiä ovat lapsiperheet, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, pk-yrittäjät, pienipalkkaiset toimihenkilöt ja virkamiehet sekä maa- ja metsätalouden harjoittajat. Persut haluavat pitää Suomen asuttuna etelästä pohjoiseen ja idästä länteen.

Olen viime päivinä seurannut aktiivisesti istuvan hallituksen päätöksiä, joista enin osa perustuu Suomen valtion talouden tasapainottamiseen ja työttömyyden vähentämiseen.

Tehdyt päätökset ja tulevat ratkaisut koskettavat lähes kaikkia kansalaisia, mutta järjestään niistä syytetään perussuomalaisia.

Ymmärrän, että eduskunnan oppositio räksyttää kaikesta, mitä hallitus on tehnyt, mutta kun eräät valveutuneet kansalaisetkin syyllistyvät samaan, sitä en tajua.

Ovatko arvostelijat unohtaneet, että hallituksessa on ns. oikeistoenemmistö ”ministeriluvuin” 10-4? Eli, jos hallituksen päätökset eivät tyydytä, niin kohteena pitäisi olla Suomen Keskustan ja Kokoomuksen edustajat, eivät Perussuomalaiset.

Ymmärrän kritiikin, koskien hallituksen päätöksiä mm. ”vähäväkisen kansanosan” kohtelusta, mutta hallituksen voimasuhteista johtuen, persut eivät ymmärrettävästi saaneet ajamiaan ajatuksia hallitusohjelmaan, koska poliittista oikeistoa eivät syrjittyjen asiat kiinnosta.

Helpoin tapa olisi ollut jäädä demarien tapaan oppositioon, arvostelemaan hallituksen päätöksiä. Gallub-kannatus nousee – tekemättä mitään.

Näyttää todella olevan niin, että olivatpa persut hallituksen ulko- tai sisäpuolella, niin mikään ei ole hyväksi. Käsitykseni suomalaisen parlamentarismin näivettymisestä lisääntyy päivä päivältä, johon ratkaisuna on vain ”eduskunnan suurten puolueiden yhteinen hallitus”, peruskuntien tapaan.

KAUKO TUUPAINEN

kaupunginvaltuutettu (ps)

Jyväskylä

 

Oikeisto ”vähäosaisten asialla”

lauantai, tammikuu 16th, 2016

Keskisuomalisen mielipidepalstalla pe 15.01.2016

Vanha runonpätkä ”Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit` ei hanki”. Tämä sotien jälkeinen runonosa pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Maassamme jyllää jälleen ns. oikeistopuhuri. Valtakunnan oikeistoenemmistöinen hallitus säätelee lakeja, mitkä kaventavat mm. eläkeläisten jokapäiväistä toimeentuloa ja paikallispoliitikot, ainakin Jyväskylässä, jatkavat samaa rataa.

Muuhun johtopäätökseen en voi tulla, kun lukaisin tiistain lehdestä kaupunginhallituksen äänestyspäätöksen ns. sote-maksujen korotuksista. Pahinta koko prosessissa oli, että samaiset oikeistolaiset, hyvätuloiset päättäjät niin perusturvalautakunnassa kuin kaupunginhallituksessakin salasivat korotusasiat kaupunginvaltuutetuilta ennen valtuuston talousarviokokousta.

Katsotaan mitä mieltä oikeusviranomaiset ovat virkavastuulla toimivien henkilöiden salailusta. Itse en sitä entisenä tilintarkastajana ja nykyisenä eläkeläisenä hyväksy.

KAUKO TUUPAINEN

kaupunginvaltuutettu (ps)

Jyväskylä