Arkisto marraskuu, 2017

Työeläkerahastojen kasvu jatkuu

torstai, marraskuu 23rd, 2017

Suur-Jyväskylän lehden mielipidepalstalla ke 22.11.2017

Olen jo aiemmin todennut (Ksml 20.6.2016), että ”Eläkerahastojen varat riittävät taitetun indeksin maksuun”. Laskeskelin tuolloin eläkerahastojen varojen ollessa 180 miljardia euroa, että jos vuosittainen sijoitustuotto on ”vain” 5 %, rahastojen vuotuinen käyttö eläkkeiden maksuun 5 Mrde, niin rahastojen pääoma on vuonna 2060 noin 779 Mrde. Yksikään ns. asiantuntija ei kiistänyt laskelmaani.

Viimeisten tietojen mukaan rahastot todella jatkuvat kasvuaan, tasearvon ollessa tällä hetkellä noin 200 Mrde.

Arvostettu finanssipolitiikan asiantuntija, professori Heikki Hiilamo on lausunut, ”Suomen hyvän luottoluokituksen syy on pitkälti eläkerahastojen muodostama puskuri. Tästä syystä maamme luottokelpoisuus on korkeampi kuin sen pitäisi olla.

Kaikki istuvat kansanedustajat pitävät tärkeänä sitä, että rahastot jatkavat kasvuaan, kun me työeläkkeellä olevat haluaisimme käyttää rahastoja niiden perimmäiseen tarkoitukseen eli eläkkeiden tarkistuksiin. Totuushan on, ettei rahastoista ole viimeisen 50 vuoden aikana nostettu sentin senttiä eläkkeiden maksuun.

Yli 50 vuotta puoluepolitiikassa mukana olleena ja sitä aktiivisesti seuranneena, haluankin esittää julkisen kysymyksen, että mihin maatamme ollaan viemässä?

Pankkiunioniin mentiin, vaikka perussuomalaiset sitä edellisellä eduskuntakaudella voimakkaasti vastustivat. Onko seuraava tavoite Euroopan yhteinen valtiovarainministeriö ja jäsenmaiden yhteinen budjetti? Onhan EMU eli Euroopan unionin talous-ja rahaliitto jo nyt merkittävä instituutio EU:n jäsenmaiden yhdentymisessä.

Arvostamani kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd) on pari-kolme kertaa todennut, että Äänekosken uusi biomassatehdas tuo vuosittain vientituloja Suomeen 500 miljoonaa euroa. Se on iso kasa rahaa, mutta yhtä paljon (500 Me) maksaa Suomen yksityisten eläkerahastojen hallinto meille eläkeläisille.

Mielestäni olisikin syytä jatkaa yksityisten eläkeyhtiöiden fuusiointia hallintokulujen minimoimiseksi. Hyvinä esimerkkeinä ovat Eläke-Fennian ja Eläke-Tapiolan yhdistyminen v. 2014 ja ensi vuoden alusta tapahtuva Eteran ja Ilmarisen fuusiointi.

KAUKO TUUPAINEN

talousneuvos, eläkeläinen

Jyväskylä