Suur-Jyväskylän lehti la 16.2.2008:
Viime viikon vaihteessa järjestettiin eteläisessä Lontoossa avantouinnin maailmanmestaruuskisat ”South London Swimming Club´in” toimesta. Seura on perustettu yli sata vuotta sitten eli samaan aikaan kuin Lontoon Tooting Bec Lidon uimala valmistui heinäkuussa 1906. Uima-allas on suorakaiteen muotoinen ja sen koko on valtaisa 30 x 91 metriä. Kesäisin Lidossa on tuhansia auringonottajia ja uimareita, talvisaikaan on ymmärrettävästi hiljaisempaa.
Sää yllätti järjestäjät
SLSC-seuran järjestäjät yllättyivät viikonlopun säästä, sillä he olivat tietoisesti päättäneet järjestää kisan sellaisena ajankohtana, jolloin avantouimareilla olisi talven tuntua uintitapahtuman aikana. Lontoossa piti – tilastojen mukaan – tuolloin olla jäätävän tuulinen, sateinen ja kylmän kolea sää, mutta toisin kävi. Torstaista – sunnuntaihin aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöäkin oli 14 – 15 astetta. Uima-altaan veden lämpötilakin oli + 5 asteen kieppeillä eli pari astetta normaalia korkeampi. Paikalliset katsojista monet olivat pukeutuneet T-paitoihin ja shortseihin, kun meillä ”Pohjolan pojilla” oli jaloissa välihousut ja päällä lämpöiset talvipuserot. Lämmin sää jatkui aina maanantaihin saakka, jolloin allekirjoittaneen ja kumppanien linja-auto starttasi kohti Heatworthin lentokenttää.
Suomalaisia oli eniten kisoissa
Kisojen henkilökohtaisiin sarjoihin ja joukkuekilpailuihin osallistuin lähes 700 uimaria 21 maasta eri puolilta maapalloamme. Suomen ja Iso-Britanian lisäksi eniten uimareita oli Latviasta, Venäjältä, Slovakiasta, Italiasta, Tsekistä, Norjasta, Tanskasta ja Australiasta. Meitä suomalaisia oli tietenkin eniten eli 217 avantouinnin harrastajaa.
Jäättömyys tuotti harmia
Jäättömyys tuotti ainakin meille suomalaisia harmia, koska ylileveää (30 m) allasta jouduttiin kaventamaan viidellä metrillä, koska uitava matka on sääntöjen mukaisesti 25 metriä. Kavennus hoidettiin eräänlaisten vahvojen köysien avulla, joiden päähän oli tehty lenkki. Startti tapahtui seisten altaan pohjalla, hartia veden alla ja toisella kädellä pidettiin köyden lenkistä kiinni.
Startti meni – minun lisäkseni – monelta uimarilta pieleen, koska lähtömerkin jälkeen läksimme uimaan, sääntöjen mukaista rintauintia ja emmekä hoksanneet ponnistaa jalalla altaan pohjalta.
Olin omassa kuuden uimarin erässä ylivoimaisesti heikoin, sillä totesin 20 metriä uituani, että erän voittaja (sarjani maailmanmestari) oli jo maalissa. Tuumasin, että ”en tullut täältä mitalia hakemaankaan” ja vetelin loppumetrit perinteistä sunnuntaiuimarin vauhtia.
Vaatteet kateissa
Uintikisan ohjeistuksen mukaisesti jokainen miesuimari vaihtoi uimahousut jalkaan erillisissä pukukopeissa, jonka jälkeen vaatteet laitettiin isoihin, läpinäkyviin muovipusseihin, jotka toimitettiin maalintulopaikalle.
Uituani oman matkani, nousin eräni viimeisenä ylös vedestä ja katselin vaatteiden säilytyspaikalle – vaatteitani etsien. Hämmästykseni oli melkoinen, kun totesin, että kaikki muovipussit olivat kadonneet eli minun pussiani ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Odottelin viitisen minuuttia vaatteitani, mutta sitten alkoi varpaitani ja jalkapohjiani paleltaa, koska allasta ympäröivät betonilaatat olivat melko kylmät. Käännyin lähinnä olevan naistoimitsijan puoleen, kysellen alus- ja päällysvaatteitteni perään. Nainen ymmärsi kysymykseni, mutta osoitteli siniselle, aurinkoiselle taivaalle ja sanoi, että ”Sun is shining”. Vastaisin hänelle, että ”Okay, sun is shining and you are smiling, but where are my clothes? No meni vielä parisen minuuttia, kun eräs naispuolinen toimitsija kiikutteli vaatepussiani ja ojensi sen minulle kauniisti hymyillen ja anteeksipyydellen. Kiitin häntä ja totesin samalla, että ”eihän tässä mitään hätiä – olenhan Suomesta”.
Jyväskyläläisten sijoituksia
Kuten jo olen todennut, olin oman kuuman eräni viimeinen ja sijoitukseni sen mukainen eli 30. Jäi sentään kymmenkunta maailmanmestaruutta sarjassani tavoitellutta uimaria vielä taakseni. Totesin Pekka Syvälahdelle, joka oli samassa sarjassa 24., että mehän pärjäsimme yhtä hyvin kuin suomalaiset mieshiihtäjät omissa MM-kilpailuissaan viime talvena.
Samoille sijaluvuille ylsivät omassa sarjassaan Eija Korkalainen-Halmu, joka oli 24., päihittäen 0,07 sekunnilla Laila Pietiläisen, jonka sijoitus oli 25. Tässä sarjassa oli kolmaskin jyväskyläläinen naisuimari eli Marja-Leena Bolander, joka oli kisassa 44. Uimareita tässä naisten ikäluokassa oli kaikkiaan 68.
Omassa naissarjassaan uinut Jyväskylän mlk:n uimari Sirpa Lämsän sijoitus oli 36., jättäen taakseen vielä 17 uimaria.
Terrorismin pelkoa hotellissa
Suuressa kaupungissa sattuu ja tapahtuu päivittäin kaikenlaista. Mieleenpainuva oli perjantaina Lontoon Camdenin markkina-alueella ollut tulipalo, jonka savut näimme ajaessamme linja-autolla paikan ohitse.
Hotelli, jossa olimme, oli valtava, koko korttelin ympäröivä osin 8-kerroksinen rakennus, jossa oli lähes 1.600 huonetta. Sunnuntai-iltana saavuttuani Pekka Syvälahden kanssa kaupunkikierrokselta hotellin aulaan, alkoivat hälytyslaitteet päristä ja meitä käskettiin poistua aulasta pihalle. Käsky koski niin nuorisodiskossa olleita vähäpukeisia nuoria, kuin kaikkia muitakin hotellin asukkaita.
No me pallottelimme sisäpihalla muutaman minuutin, kunnes ensimmäinen paloauto saapui ja miehiä ryntäili sinne tänne. Katselimme kerroksiin, joiden ikkunoissa oli hotellin asukkaita, mutta totesimme, ettei savua näkynyt missään. Kun ei ole savua, niin eipä liene tultakaan, oli Pekan näkemys asiasta. Puolen tunnin jälkeen saimme luvan mennä huoneisiimme ja nuoret pääsivät diskotilaansa.
Seuraavan päivän selvisi hälytyksen syykin. Eräs nainen oli huoneessaan suihkutellut deodoranttiaan vahingossa kattoa kohden, jolloin suihke herkisti katossa olleen hälyttimen ja hälytyskellot soivat kaikkialla rakennuksessa. Englantilaiset – terrorismin pelossaan – päättivät tällöin komentaa kaikki ulos hotellista, joskaan eivät siinä täysin onnistuneet. Kuulin, että joukko suomalaisia miehiä eivät malttaneet poistua hotellin Bup- ravintolasta minnekään. ”Eivät isämme pelänneet talvisodassakaan ketään eikä mitään”, oli joku sanonut ja jatkoi oluensa lipittämistä.
Kuten yllä olevasta varmaan selvisi, avantouinnin maailmanmestaruudesta voidaan kilvoitella maissa, missä vesi jäätyy hyvinkin harvoin ja avantojakin näkee vain valokuvissa.