Kansanvaalilla valittava pormestari sopisi Jyväskylään

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla to 18.2.2010

Olin viime maanantaina kuuntelemassa sdp:n ex. puheenjohtaja Pertti Paasion erinomaista alustusta kansanvallasta. Hän käsitteli puheenvuorossaan myös ns. pormestarimallia. On erinomainen asia, että myös demarit ovat heränneet ruususen unestaan ja ryhtyneet pohtimaan kuntien tulevaisuutta, johon yhtenä osana kuuluu tärkeän luottamuselimen eli kaupunginhallituksen johtaminen.

Tein jo 19.5.2003 valtuustoaloitteen, että Jyväskylän kaupunki tutkisi mahdollisuuksia hakeutua ns. pormestarimallin kokeilukaupungiksi.

Totesin tuolloin mm., että kansanvaalilla valittu pormestari olisi suoraan poliittisessa vastuussa kaupunkilaisille, kun esim. kaupunginjohtajalla on vain virkavastuu. Pormestarista tulisi samalla kaupunkilaisten ykkösedustaja kaupungin hallinnossa.

Pormestarilla olisi oikeus ja velvollisuus saattaa julkiseen keskusteluun asiakysymyksiä ja tuottaa niihin erilaisia vaihtoehtoja. Nykykulttuurissa kaupunginhallituksen valmisteluun tulevat asiat vain virkamiesjohdon kautta, jolloin “epämukavat” asiat saattavat maata johdon pöytälaatikossa pitkiäkin aikoja.

Kaupunginvaltuusto käsitteli asiaa kokouksessaan kahdesti. Ensimmäisen kerran 1.3.2004, jolloin totesi sen olevan edelleenkin “keskushallinnon valmistelussa”. Toisen kerran 14.3.2005, jolloin valtuusto totesi, että ”kaupunginvaltuusto on vuonna 2004 päättänyt kaupungin hallinnon uudistamisesta.  Näin ollen aloite ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.”

Aiemmat paikalliset demarikellokkaat vastustivat aloitetta toteamalla, että jos kaupunkilaiset saavat valita pormestarin, niin valituksi tulee ”matti nykäset ja muut vastaavantasoiset julkkikset, jolloin mennään ojasta allikkoon”.  Ei nähty metsää puilta.

Ideani oli tuolloin ja on vieläkin, että kaupunginvaltuuston valtuustoryhmät asettavat oman ehdokkaansa pormestariksi.  Tämän jälkeen valtuusto asettaa heistä (esimerkiksi) kolme eniten ääniä saanutta pormestariehdokkaiksi, joista kaupunkilaiset valitsevat oman suosikkinsa pormestariksi. Pormestarin toimikausi olisi rajallinen (5-7 vuotta), jonka jälkeen vakanssi olisi katkolla. 

Kansanvaali ei olisi mikään uusi menettely Suomessa, sillä onhan Tasavallan Presidenttikin valittu muutaman kerran tehtäväänsä kansalaisten toimesta ja seurakuntien kirkkoherrat jo vuosikymmenet.  Sopiva ajankohta Jyväskylässä saattaisi olla Markku Anderssonin eläkkeelle jäämisajankohta eli 3- 4 vuoden kuluttua.

KAUKO TUUPAINEN

kaupunginvaltuutettu (PS)

Jyväskylä, Kuokkala