Koska ”Kettuskupla puhkeaa”?

(Kolumni Keski-Suomen VIIKKO-lehdessä 30.9.2003)

Kun DI, Keravan kaupunginjohtaja Pekka Kettunen valittiin aikoinaan Jyväskylän kaupunginjohtajaksi, täyttyivät monen poliitikon unelmat. Yhtynyt oikeisto riemuitsi, sillä saatiinhan kaupunkiin mies, joka ei taatusti kuuntele hallituksen puheenjohtajan ”käskyjä”. Toimin tuolloin suuren – 24 valtuutettua käsittäneen – sos.dem. valtuustoryhmän puheenjohtajana ja olin Pentti Sahin kanssa tietoinen ”millainen mies” tuolla valtuuston päätöksellä saatiin.

”Saatte johtajan, joka purjehtii jatkuvasti median aallonharjalla käynnistelemällä uusia projekteja, jaksamatta seurata niiden lopputulosta. Rahaa palaa, mutta kyllä sitä aina kaupungin kassasta tai pankista näyttää löytyvän”. Näin luonnehdittiin Pekka Kettusta useammallakin suulla niin silloisessa Kaupunkiliitossa kuin Keravallakin. Jos olen rehellinen, niin silloiset ennusteet ovat toteutuneet.

Pekan narsismiin kiinnitti kolumnissaan huomiota jopa maakuntalehden päätoimittaja Erkki Laatikainenkin muutama vuosi sitten. Pekka on visionääri, mutta hänen aivoituksensa ovat sen verran vilkkaita, etteivät kaupunginhallituksen jäsenetkään tahdo pysyä vauhdissa. Mukana on kuitenkin oltava, ettei joudu silmätikuksi tai muuten vain ”taantumukselliseksi tuulipukupäättäjäksi”, jolla sanonnalla Pekka nimitteli sd-hallitusryhmää muutama vuosi sitten. Kyse oli tuolloin edesmenneen ystäväni Jukka Kanervan jäähyväisluennosta Agorassa. Paikalla oli kymmeniä kuulijoita toteamassa nimittelyä kansakoulupohjaisista päättäjistä.

Imartelu, panettelu, lähimmäisen voimakas arvostelu sivullisten kuullen sekä alistaminen eivät saisi kuulua 2000-luvun hyvään henkilöstöjohtamiseen. Samaa mieltä ovat kanssani useat kaupungin palkkalistoilla olevat viranhaltijat ja työntekijät sekä eräät ”itsenäisesti ajattelevat” päättäjätkin. Politiikassa pitkään mukana olleena ymmärrän, että julkisuudessa esilläolo on edellytys jatkopaikan varmistamiseen niin valtuutetulle kuin kansanedustajallekin. Mutta politikoinnin ei pitäisi kuulua virkamiehelle, ei ainakaan johtavalle sellaiselle. Olen myös huomannut, että jos oppositiossa oleva kansanedustaja arvostelee hallituksen touhuja, niin se on oikein, mutta jos kaupunginvaltuutettu arvostelee ”kaupungin menoa”, niin se on populismia, julkisuuden kipeyttä ja oman minän nostamista.

En tiedä mihin lokeroon sijoittaisin Vantaan Sanomien uutispäällikkö Risto Hietasen 9.3.2003 kirjoittaman kolumnin otsikolla ”Vantaan johtajapeliä pelataan maakuntien vaalikentillä”. Tämän kirjoitukseni otsikkoon viitaten, otan kolumnista suoran lainauksen: ”Lehtiotsikot ja radiouutiset kuitenkin tietävät ´Vantaan saavan kaupunginjohtajan Jyväskylästä’, vaikka yksikään vantaalaispäättäjä ei tiedä kysyneensä Kettusta. Heidän mukaansa otsikot ovat syntyneet Kettusen itsensä aivoituksista, joita hän on mieluusti jakanut lausuntoinaan tiedostusvälineille”.

Kaikella tällä haluan viestittää, että julkishallintoon kuuluu myös oikeutettu arvostelu, tehtyjen ratkaisujen puolustelu, mokien selittely ja itsensä kehuminenkin, mutta rajat pitää tiedostaa. Viestit – varsinkin kriittiset – päättäjistä, virkamiehistä ja heidän sanomisistaan kulkevat nopeammin kuin arvaammekaan. Toivottavasti kolumnini sanoma ymmärretään oikein, mutta olen valmis ottamaan vastaan myös perinteiset haukut, jos siihen on tarvetta.

KAUKO TUUPAINEN