Talven avantouintikausi päättynyt

(AVANTO- lehti toukokuu 2004)

Tätä juttua kirjoittaessani on talven avantouintikausi päättynyt. Vedet lämpenivät,avannot suurenivat ja jäät lähtivät, mutta uusi talvi tulee vuorenvarmasti kesän ja syksyn jälkeen. Kävin viime talvena säännöllisesti (4-5 kertaa/viikko) avannossa ja täytyy rehellisesti tunnustaa, että olo oli parempi kuin edellistalvena. Perinteistä talviflunssaa en potenut ja monista ”menoista” huolimatta stressaantumista en havainnut. Päinvastoin olo on ollut kuin entisellä pojalla – ensitreffien jälkeen.

Avantouinti on Suomessa lisääntynyt ja siihen on osaltaan vaikuttanut – puolitoistavuotiaan – Suomen Avantouintiliitto ry:n toiminta. Avantouimareita on Suomessa reilut 100.000, joista naisia 60 % ja miehiä 40 %. Keski-ikä on 50 vuoden kieppeillä, joskin liiton jäsenseuroissa on nuorten (alle 30 vuotta) osuus
merkittävästi kasvanut.

Mikä sitten tekee avantouinnista suositun? Syitä on monia: Eräät sanovat, että uinti viileässä vedessä vaatii rohkeutta eli itsensä voittamista. Toiset taas ovat sitä mieltä, että uinnin jälkeen on keventynyt olo, mikä taas johtuu verenkierron
lisääntymisestä. Kolmansien mielestä erilaiset kolotukset, niska- ja hartiakivut, stressi sekä satunnainen huonotuulisuus ja jopa mustasukkaisuuskin jäävät avantoon. Karaistumisesta johtunee sekin, että avantouimarit vilustuvat melko harvoin.

Olivatpa syyt avantouinnin harrastamiseen mitkä tahansa, harrastus leviää kulovalkean tavoin. Tästä syystä liitto pyrkii antamaan oikeata tietoa oikeille ihmisille. Näitä ”oikeita ihmisiä” ovat myös kuntien päättäjät, joille pyritään kertomaan avantouinnin merkityksestä sairauksien ennaltaehkäisyssä.
Ajatuksenamme on, että kunnat loisivat puitteet harrastuksellemme eli rakentaisivat tarvittavat tilat, joita seurat omalla tulorahoituksellaan ylläpitäisivät.

Parhaiten ovat asialla olleet – liittomme osalta – Tampere, Kuopio, Helsinki ja Turku. Liiton kotikaupungissa Jyväskylässä, tutkitaan parhaillaan keinoja avantouintipaikkojen kohentamiseksi. Kun kaupungit satsaavat jäähalleihin, pesä-
ja jalkapallokenttiin, golfratoihin sekä rakentavat tilat moniin muihin urheilu- ja liikuntaharrastuksiin, niin ei avantouintipaikkojakaan saa unohtaa. Tämä on liittomme kaino toivomus kuntien päätöksentekijöille ja valtion viranomaisille.

Tässä yhteydessä lausun parhaat kiitokseni kaikille niille yhteistyötahoille, jotka ovat edesauttaneet liittoamme sen ensimmäisenä toimintavuotena. Varsinkin taloudellinen tuki on ollut tarpeellinen, koska liikuntaneuvosto ei puoltanut eikä
opetusministeriö myöntänyt liitollemme valtion tukea tälle vuodelle. Eräänä syynä lienee ollut se, että päättäjillä oli osin virheellistä tietoa liittomme perustamiseen liittyvistä taustoista ja toimintamme tavoitteista.

Toivotan kaikille avantouinnin ystäville kaunista kesää ja syksyn tullen jälleen viileitä vesiä.

Kauko Tuupainen
puheenjohtaja

Suomen
Avantouintiliitto ry.