Piiloverotuksesta avoimuuteen

Keskisuomalainen, Puheenvuoropalsta 28.10.2006

Jyväskylän kaupunginvaltuuston poliittiset ryhmittymät perehtyvät par´aikaa kaupungin ensi vuoden talousarvion sisältöön. Syytä onkin, sillä kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä on 289 sivua ”tihiää tekstiä ja paljon nummeroita”.

Kaupunki on laittanut veronmaksajansa talouskuurille, joka sekä näkyy että kuuluu. Kouluja on lakkautettu, kirjastoja aiotaan vähentää, yli 16.5000 asukkaan Kuokkala odottelee yhä omaa sivukirjastoaan, kymmenen tuhatta kaupunkilaista on ollut vailla omalääkäripalveluja ja samanaikaisesti kaupungin taksat ja tariffit ovat voimakkaassa nousussa.

”Vähäväkisen kansanosan edustajana” en voi hyväksyä edellä kertomaani menoa. Eikö olisi järkevämpää korottaa kunnallista veroprosenttia 0,25 yksiköllä ja ottaa siten kaupungin kassaan lähes kolme miljoonaa euroa ”puhtaana käteen”? Vaihtoehtona on tarkistaa veden, jäteveden, sähkön, sähkönsiirron, kaukolämmön sekä energiaan liittyvien perusmaksujen hintoja eli piiloverottaa kaupunkilaisia ja yrityksiä. Kun tähän lisätään kiinteistöverojen korotusaikeet, niin pienituloinen kansanosa on todella ahtaalla. Kaikki edellä luettelemani toimenpiteet korottavat entisestään myös kaupunkilaisten asumiskustannuksia niin omissa kuin vuokra-asunnoissakin.

Useimmille valtuutetuille lienee selvää, että vaikka kaupungin kunnallisveroprosentti (ent. veroäyri) on 18,5 %, niin todellinen vero (efektiivinen veroprosentti) on keskimäärin 14,5 prosenttia. Monen eläkeläisen prosentti on tätäkin alhaisempi.

Jokainen voi tarkistaa oman veroprosenttinsa seuraavalla yksinkertaisella laskutoimituksella: Katso ”vuoden 2005 verotuspäätöksen” vasemmasta alareunasta maksamasi kunnallisveron määrä (euroina) ja kerro se sadalla. Jaa sen jälkeen luku verotuspäätöksen vasemmassa yläreunassa mainitulla ansiotulot yhteensä (euroina) luvulla. Tällöin saat selville oman veroprosenttisi. Se on useimmiten reilusti alle 18,5 prosentin.

Tämän laskutoimituksen jälkeen lienet samaa mieltä kanssani siitä, että piiloverotuksesta on syytä siirtyä avoimuuteen myös kaupungin finanssipolitiikassa.

Kauko Tuupainen
kaupunginvaltuutettu