Onko suurkunta rahasta kiinni ?

Palokka-lehti 20.12.2007:

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Jyväskylän maalaiskunnan ja Jyväskylän kaupungin päättäjät suunnittelevat ”Uuden, Jyväskylä-nimisen kaupungin perustamista”. Hyvä niin, olenhan itsekin ollut sitä mieltä jo parin vuosikymmenen ajan.

Samojen tietolähteiden mukaan kerrotaan, että maalaiskuntaan kaavailtuja investointeja tultaisiin vähentämään kymmeniä miljoonia euroja tämän päivän tarpeisiin nähden. Sekin saattaa olla järkevää, mutta perustelut ontuvat.

Itse edustan näkemystä, että kuntalaisten jokapäiväisiin tarpeisiin kuuluvat investoinnit on syytä tehdä, olipa kunnan kassa kuinka tyhjä tahansa. Tällaisia investointeja ovat mm. terveyskeskukset, vanhainkodit, koulut ja päiväkodit sekä em. kohteisiin kuuluvat korjaukset ja perusparannukset.

Ei voi olla oikein, että kunnan nuorimmat jäsenet eli lapset – henkilöstö mukaan lukien – kärsivät sisäilmaongelmista, joita on havaittu mm. Keski-Palokan ja Jokelan kouluissa sekä Kirrin päiväkodissa.

Olen kuullut, että Kirrin päiväkodista on siirretty ainakin yksi ryhmä evakkoon Haukkaperän päiväkodin liikuntasaliin, saliin, jossa suoritetaan niin leikit, levot kuin ruokailukin. Samanaikaisesti Haukkaperän lapset jäävät paitsi liikuntasalin käytöstä.

Mielestäni on väärin, että eräitä kunnan peruskorjauksia siirretään hamaan tulevaisuuteen ”Suurkunnan perustamisen nimissä” ja kärsijöinä ovat kunnan jäsenet, joilla ei ole päätösvaltaa kunnan asioissa eli lapset ja alaikäiset nuoret.

Toisaalta tarpeellisten investointien siirtäminen on riski kuntalaisten terveydelle. Tästä on omakohtaisiakin kokemuksia. Investointien siirto ei ole myöskään järkevää kiinteistöjen kunnon ja niiden arvon säilymisen kannalta. Unohtaa ei pidä myöskään peruskorjausten ja saneerausten työllistävää merkitystä nyt, kun yksi ja toinen merkittävä työnantaja ilmoittelee työntekijöittensä vähennyksistä. Tällöinhän työntekijöiden maksamat verot muuttuvat usein kunnan maksamaksi toimeentulotueksi.

Kuntien talousoppineet julistavat mielellään, että ”kunnan vuosikatteen on katettava poistojen lisäksi myös investoinnit”, sisäistämättä määritteen merkitystä. Toki tavoite on ylväs, mutta käytännössä se tarkoittaa joko taksa- ja tariffipolitiikan ylikorostumista tai toimintamenojen (lue: peruspalvelujen) alimitoitusta.

Harvassa ovat ne kunnat, seurakunnat ja kuntayhtymät, jotka pystyvät omilla kassavaroillaan rahoittamaan miljoonien eurojen vuosittaiset investoinnit, joten on järkevää rahoittaa niistä osa pitkäaikaisilla lainoilla. Itse kukin on aikoinaan joutunut rahoittamaan oman investointinsa, esimerkiksi ensiasunnon, lainoituksen avulla, joten menettely ei ole häpeä myöskään kunnille.