Kyllä kansalaisia kiinnostaa myös politiikka

Keskisuomalainen ma 31.5.2013

Viikko sitten saapui Helsinkiin joukko keskisuomalasia nuoria, jotka Eduskuntatalon edessä osallistuivat ”Painavaa asiaa” tilaisuuteen. Piipahdin siellä valiokuntakokousten välissä ja jouduin melkoiseen myllytykseen heidän esittäessään kysymyksiä erilaisista ajankohtaisista asioista.  Myös nuoria kiinnosti erityisesti ns. harmaa talous ja sen torjunta.

Olin viime lauantaina kolmisen tuntia Jyväskylän Kävelykadulla ja juttusille tuli kymmeniä kaupunkilaisia, joilla kaikilla oli myös ”painavaa asiaa”. Erityisesti minulta tivattiin eteläisen Euroopan maille annettavista tukipaketeista ja koska niistä luovutaan?  Vastasin, että aikaisintaan silloin, kun hallituksen koostumus nykyisestä muuttuu.

Kaupunkilaiset olivat myös huolissaan voimassa olevasta kaivoslainsäädännöstä, Suomen omavarallisuudesta, omaishoidosta, Total Korjausrakentaminen Oy:n ja sen työntekijöiden kohtalosta, energiatodistuksilla rahastamisesta, kaikkien eläkkeiden korottamiseksi vaikkapa 70 eurolla/kk, vakuutuslääkärien omaperäisestä toiminnasta, kansalaisten tietosuojasta ulosottoasioissa, yksityisten parkkiyhtiöiden räikeästä sakotusvimmasta ja ennen kaikkea Suomen hallituksen hulvattomasta valtion talouden hoitamisesta.

Pyrin antamaan kaikille kysyjille selkeän vastauksen ja lupasin osaltani viedä heidän asiansa ja toiveensa niille ”areenoille”, joissa päätöksiä tehdään. Totesin kuitenkin, ettei nykyinen eduskunnan enemmistö paljoakaan toivoa anna, mutta yritän kuitenkin.

Minulta tivattiin myös syytä siihen, miksi olen nykyisin perussuomalainen ja olenko nyt poliittisesti oikealla vaiko vasemmalla? Vastailin useille, että perussuomalaiset eivät ole poliittisesti oikealla eivätkä vasemmalla, mutta pääsääntöisesti oikeassa ja askeleen edellä ns. vanhoja puolueita.

Perussuomalaiset on sääntöjensä mukaisesti kristillissosiaalinen puolue, joka pyrkii hoitamaan niiden kansalaisten asioita, jotka vanhat puolueet ja ammattiyhdistysliike ovat unohtaneet. Näitä kansalaisryhmiä ovat lapsiperheet, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, pien- ja perheyrittäjät, pienipalkkaiset toimihenkilöt, viranhaltijat ja työntekijät.

Perussuomalaiset haluavat pitää koko Suomen asuttuna, josta syystä kannamme erityistä huolta maa- ja metsätalouselinkeinon harjoittajista. Puolustamme myös lähinnä Pohjanmaalla tapahtuvaa turkistarhausta, sillä jos se lopetetaan, tarhaus siirtyy rajojemme ulkopuolella, jolloin turkiseläinten olosuhteet heikkenevät melkoisesti. Kyse on myös lähes 5.000 alalla toimivan yrittäjän ja työntekijän toimeentulosta. Me emme halua lisätä tältäkään osin jatkuvasti kasvavaa työttömyyttä Suomessa.

Reipas viikko sitten järjestettiin Eduskunnassa julkinen kuuleminen perustuslaki- ja EMU-asioista. Tilaisuuteen oli kutsuttu eri valiokuntien jäseniä, eduskunnan virkamiehiä, ulkopuolisia asiantuntijoita sekä tietenkin median edustajia. Mukana olleena piti kaikille kirkastua, että EU ja sen lähes päivittäiset direktiivit murtavat jatkuvasti kansan valitseman Eduskunnan päätösvaltaa.

Erityisestä se kolahtaa Eduskunnan budjettivaltaan, syrjäyttämällä mm. valtiovarainvaliokunnan käsittelyn eräissä ERVV:n asioissa. Kaikille tilaisuudessa läsnä olleille tuli selväksi, että ns. hulttiomaiden pelastamisessa on heitetty nurkkaan Maastrichin sopimus, jonka mukaisesti kukin EU:n jäsenmaa vastaa omista veloistaan.

En halua olla ennustaja, mutta totean kuitenkin tässä ja nyt, että EU määrää jatkossa lähes kaiken itsenäisten valtioiden tulevien talousarvioiden sisällöstä.  Suomen valtion verotulot ovat tänä vuonna yli 36 miljardia euroa ja Suomi on saanut päättää niistä tähän asti itse. Kauhuskenaarioni onkin, että verojen keräämisen ja käytön päätösvalta siirtyy EU:lle osana liittovaltiota sekä Natoa ja tähän tyydymme.

Minulta on usein kysytty, että haluanko jatkaa kansanedustajana vielä tulevien vaalien jälkeen ja olenko kiinnostunut eurovaaliehdokkuudesta. Olen vastannut, että kansanedustajana pysyminen on viime kädessä kiinni ehdokkaan saamasta äänimäärästä ja eurovaaliehdokkaaksi en tule asettumaan. Miksi? Siksi, että PS:n puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti kuukausi sitten, että kaikilta 20 ehdokkaalta vaaditaan englannin kielen ymmärtämisen ja puhumisen taito. Sitä minulla ei ole ja tunnettavuuteni rajoittuu Jyväskylän kaupunkiin ja lähiympäristöön.

KAUKO TUUPAINEN

kansanedustaja (ps), Jyväskylä