Kimmo ja demarien oikeistopolitiikka

Keskisuomalaisen mielipidesivu ti 20.8.2013

Jyväskylän Työväenyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Ojala (sdp) todisti kirjoituksessaan (Ksml 19.8.), että hän on tietoisesti unohtanut luetun ymmärtämisen. Ensinäkin esitin mielipiteeni Valtiovarainvaliokunnan Sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtajana, en kaupunginvaltuutettuna. Tein sen siksi, että johtamani jaosto käsittelee sekä opetusministeriön että urheilu- ja kulttuuriministeriön talousarvioehdotukset ennen kuin ne esitellään valtiovarainvaliokunnalle ja eduskunnalle.

Olen parin vuoden aikana todennut, että kulttuuria on muuallakin kuin Helsingissä, jossa valtion tukea ovat saaneet esimerkiksi Oopperatalo. Musiikkitalo ja Kiesma. Olisi mielestäni kohtuutonta, että rahaa annettaisiin vielä Guggenheiminkin rakentamiseen ja jatkossa sen ylläpitoon. Asia ei ole vielä suinkaan taidemuseon osalta loppuun käsitelty, koska junttaus ja floppaus ovat parhaillaan käynnissä.

Ojalan väite, että Perussuomalaiset r.p. olisi oikeistolainen puolue, menköön hänen poliittisen kokemattomuutensa piikkiin. Totesin viimeksi viime lauantaina Tikkakosken Tohinoissa, että PS ei ole poliittisesti oikealla eikä vasemmalla, vaan pääsääntöisesti oikeassa ja askeleen edellä vanhoja puolueita. Tämä on näkynyt selkeästi niin eduskunnan äänestyksissä kuin Jyväskylän kaupunginvaltuustonkin päätöksissä. Tätä käsitystäni tukee myös gallupit.

Perussuomalaisten kolmihenkinen valtuustoryhmä vastusti vuosi sitten tarpeetonta Lutakon tunnelin rakentamista ja 13 miljoonan euron velanottoa Kankaan paperitehtaan maiden ja vanhojen, suojeltavien tehdasrakennusten ostoon.  Kankaan alue olisi voitu rakentaa samankaltaisella sapluunalla kuin Lutakonkin alue, koska kaupungilla on kaavoitusmonopoli. Näihin uhratut lähes 30 miljoonaa euroa olisi voitu käyttää kaupunkilaisten peruspalveluihin. Tätä ei demarien oikeistolaistunut ryhmä kuitenkaan hyväksynyt.

On ikävää kun työväenyhdistyksen nykyjohto vastustaa kulttuuria, joka on vuosisadan kuulunut työväenliikkeen perinteeseen. Kun aikoinaan toimin yhdistyksen päätoimisena sihteerinä niin yhdistyksessä arvostettiin sekä teatteri-, että musiikkitoimintaa.. On valitettavaa, että Eino Palanderin, Pentti Sahin ja Kalevin Olinin viitoittamalta polulta on yhdistyksen palkallinen johto erkaantunut.

Lopuksi totean, että en todellakaan vastusta teatterisalin rakentamista, mutta se tulee rahoittaa muilla kuin kaupungin varoilla. Ymmärsitkö tällä kertaa sanomani Kimmo?

KAUKO TUUPAINEN

kaupunginvaltuutettu (ps)

Jyväskylä