Eläkeläisten puoluetta tuskin tulee

Keski-Uusimaa lehti la 23.5.2020

Nimimerkki ”Yksi heistä” kaipasi eläkeläisten omaa puoluetta (K-U 20.5.) Esitys on erinomainen, mutta sillä ei ole tulevaisuutta. Miksi? Siksi, että Suomeen on perustettu eläkeläisten puolue jo kahdesti.

Ensimmäinen yritys tapahtui 24.10.1985, jolloin Seinäjoella perustettiin Suomen Eläkeläisten Puolue (SEP) .

Puolue oli puoluerekisterissä kahteen otteeseen eli vv. 1985 – 1991 ja 1992 – 1999, muttei koskaan saanut yhtään kansanedustajaa eduskuntaan ja poistettiin myöhemmin rekisteristä.

Toinen eläkeläisten puolue perustettiin sen jälkeen, kun SEP hajosi riitoihinsa.

Uusi puolue merkittiin puoluerekisteriin tammikuussa 1991 ja sai nimekseen Riippumattomat Sitoutumattomat Eläkeläiset Suomessa (RSES).

Samana vuonna nimi muuttui ensin Eläkeläiset Kansan Asialla (EKA) ja saman vuoden kesällä nimeksi tuli Suomen Senioripuolue. Puolueen toiminta oli melko kivikkoista, sillä järjestö poistettiin puoluerekisteristä kolmesti eli vuosina 1995, 2003 ja 2011, koska sekään ei saanut ensimmäistäkään kansanedustajaa.  

Suomen Senioripuolueen toiminta päättyi vuonna 2011, jolloin sen jäsenmäärä oli noin 500, joskin jäsenmaksun maksaneita oli vain sata.  

Viimeisenä puheenjohtajana toimi jyväskyläläinen Anja Koivistoinen.  Pienenä kuriositeettina kerron, että Anja pyysi minuakin puolueen puheenjohtajaksi, mutta toki kohteliaasti kieltäydyin tehtävästä.

Lopuksi totean arvoisalle nimimerkille, että vaikka esityksesi on todella hyvä, niin Suomen 1,5 miljoonaa eläkeläistä haluaa toimia omien puolueittensa taustayhteisössä eli niiden eläkeläisjärjestöissä ja eivät ole riittävästi kiinnostuneita omista asioistaan.

Tätä todistaa sekin, ettei eläkeläisten kattojärjestö EETU ry ole halukas hoitamaan sille kuuluvia tehtäviään eli ajamaan mm. ns. taitetun indeksin poistamista.

KAUKO TUUPAINEN
eläkeläinen, talousneuvos