Älkäämme raiskatko Kirkkopuistoa – kokonaan!

Suur-Jyväskylän lehti la 15.12.2007:

Viime maanantaina käsitteli Jyväskylän kaupunginvaltuusto ns. Valtiontalon myyntiä ja siihen liittyviä muita toimia. Näihin kuuluu myös pysäköinnin järjestäminen Kirkkopuiston eteläsivulle rakennettavaan pysäköintitaloon.

Pysäköintitalo rakennettaisiin osin 3-kerroksisena Kirkkopuiston Vapaudenkadun puoleiselle sivulle ns. Paraatiaukion alle. Tämä on mielestäni Kirkkopuiston miljöön tuhoamista, koska usean sadan auton paikoitus aiheuttaa melkoiset hiilidioksidipäästöt, jotka on johdettava ilmastorakenteiden avulla ulos maan alta. Voin vain kuvitella rumat maanpäälliset tuuletustornit kauniin Kirkkopuiston katveessa. Esimakua tästä saa, kun käy katsomassa, miltä Kuokkalan väestösuojan tornit näyttävät ja ajoittain – huoltotöiden yhteydessä, – myös ”kuuluvat ja käryävät”.

Teinkin valtuustossa oman esitykseni (vaikken olekaan arkkitehti), joka ilmenee oheisesta kartasta. Sen avulla säästettäisiin lähes 2/3 Paraatiaukion osuudesta sijoittamalla osa massasta Kilpisenkadun puolelle. Minulle oli melkoinen yllätys se, että korkeusero Kauppa- ja Kilpisenkadun risteyksestä Vapauden- ja Kilpisenkadun risteykseen on yhdeksän metriä, joka tulisi hyödyntää pysäköintitalon suunnittelussa.

Perustelin esitystäni myös sillä, että Valtiontaloa vastapäätä on jo nyt suosittu vinopysäköintialue, jota voitaisiin jatkaa Vapaudenkadun suuntaan – pysäköintitalon päällä. Ilmastointitornit voitaisiin sijoittaa suojellun energiayhtiön muuntamon kupeeseen, jolloin ne olisi naamioitavissa sopivien puiden ja pensaiden avulla huomaamattomiksi.

Unohtaa ei pidä myöskään Kirkkopuiston ympäristön pohjavesiongelmia, jotka aiheuttivat mm. 25 vuotta sitten kiireellisen korjaustarpeen Kaupunginkirkon perustuksissa. Ennen kaivaustöiden aloittamista on syytä tutkia v. 1899 rakennetun Kaupungintalon perustukset eli ovatko ne puupaalujen vai kiviladonnan päällä.

Myönnän, että edellä tekemäni esitys on myös Kirkkopuiston miljöön tuhoamista, mutta jos autot on pakko puiston alle sijoittaa, on syytä miettiä erilaisia vaihtoehtoja ja niiden vaikutusta puiston yleisilmeeseen. Toivoo

KAUKO TUUPAINEN
kirkko- ja kaupunginvaltuutettu (PS)
Jyväskylä