Kansanäänestys on sekä tietoa että tunnetta

Suur-Jyväskylän lehden kommenttipalsta ke 16.1.2008:

Aki Ruotsala kommentoi eräiden maalaiskunnan valtuutettujen aktiivisuutta ”neuvoa antavan kansanäänestyksen aikaansaamiseksi” ennen uuden kunnan synnyttämistä.

Hänen mukaansa ”uuden kunnan perustamista vastustavat kunnanvaltuutetut pyrkivät käyttämään kaikki mahdolliset keinot liitoksen estämiseksi. Viimeisimpänä apuun on huudettu kansanäänestystä”. Ruotsalan mielestä ”asia halutaan asettaa yhden kortin varaan”.

Kansalaisdemokratian vankkumattomana kannattajana edustan näkemystä, että niinkin tärkeässä asiassa kuin kuntaliitos, olisi kuntalaisten mielipidettä kysyttävä mieluummin ”ensimmäisenä kuin viimeisimpänä”. Tämä tietenkin edellyttää, että kaikki valtuutetut ovat perillä kuntaliitoksen eduista ja haitoista ja kykenevät kertomaan ja selvittämää asiat kuntalaisille Tässä tarvitaan sekä tietoa että tunnetta. Vetäytyminen muutaman asiantuntijan selän taakse on moraalitonta.

Ei kuntalaisten mielipiteiden kartoitus ole mitään ennenkuulumatonta. Suomessa on järjestetty vuoden 2007 toukokuuhun mennessä 43 kansanäänestystä, joista 39 kohdistui kuntaliitoksiin, joten Suomen suurin maalaiskunta ei olisi asiassa mikään edelläkävijä.

En tiedä kuka maalaiskunnan päättäjistä on ymmärrystä vailla, mutta sen tiedän että kansanäänestyksen vertaaminen vapaamuotoisiin mielipidetiedusteluihin ja gallupeihin ei osoita kovin suurta kuntalain eikä sen hengen tuntemusta. Kansanäänestyksen toimittaminen on tiukan muotosidonnaista ja sen menettelytavat vastaavat kunnallisvaaleja, joten sen lopputuloksen luotettavuutta ei Suomessa voida asettaa kyseenalaiseksi.

Sanoin alkuviikolla eräässä kaupungin tilaisuudessa, että kun minut yli 30 vuotta sitten valittiin ensimmäisen kerran kaupunginvaltuustoon, niin en minä ollut valintaa seuraavana aamuna yhtään viisaampi kuin sitä ennenkään. Eli vaikka vuosikymmenien saatossa jopa minullekin on sitä ns. asiantuntemusta tullut, niin silti arvostan kaikkien kaupunkilaisten mielipiteitä ja kannanottoja.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa ja vaikka enemmistö ei mielestäni ole aina oikeassa, niin päätöksiin on tyytyminen. Järjestäkää kansanäänestys, kuunnelkaa kuntalaisia ja tehkää sen jälkeen viisas päätös valtuustossa. Valtuutetun vastuu on poliittinen, sillä uudelleen valinta on onneksi kuntalaisten eikä kunnallisjärjestöjen politrukkien käsissä.

KAUKO TUUPAINEN
kaupunginvaltuutettu, PerusÄssä
Jyväskylä