Kokouspalkkiot puhuttavat valtuustossa

Keskisuomalaisen mielipidepalsta, pe 31.3.2017

Alkuperäinen otsikko: ”Kukahan se on rahastanut?”

Seurasin Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokousta maanantaina 27.3. kotonani. Eräs keskustan kaupunginvaltuutettu, joka joulukuussa 2014 loikkasi perussuomalaisten valtuustoryhmästä, kritisoi voimakkaasti kokouspalkkioiden korottamista.

Tätä hän perusteli sitä sillä, että työssä olevien ja eläkeläistenkään tulot eivät ole kasvaneet. Perustelu ontui ainakin hänen kohdaltaan.

Miksi? Siksi, että kun on kahminut itselleen useita luottamustoimia, niin kyllä maksetuilla palkkiot riittävät.

Kyseinen valtuutettu halusi loikkauksestaan huolimatta säilyttää perussuomalaisilta saamansa mandaatit eli nauttia nauttia niin kaupunkirakennelautakunnan kuin maakuntavaltuuston ja Keski-Suomen liiton tarkastuslautakunnan maksamista palkkioista.

Kauko Tuupainen

Jyväskylä