Vielä puhetta taitetusta indeksistä

Keskisuomalaisen mielipidesivulla la 22.4.2017

Taina Hämäläinen Muuramesta oli oikeassa kirjoittaessaan 8.4. tällä palstalla otsikolla ”Väärää tietoa taitetusta indeksistä”.  Syy ei todellakaan ollut Esko Ahon hallituksen, vaan Paavo Lipposen sateenkaarihallituksen.

Paavo Lipposen sateenkaarihallitus (sdp, kok, vas, vihr ja rkp) teki päätöksen ns. taitetusta indeksistä.

Ratkaisun piti olla tilapäinen, mutta se on ollut voimassa jo reippaat parikymmentä vuotta.

Tällä hallituskaudella ei muutosta tapahdu, koska eduskunnan kaikki ryhmät ovat niin sopineet.

Ihmettelen kuitenkin, että mikseivät sdp ja vasurit lunasta aiempia lupauksiaan indeksin poistosta, vaikka kyseiset puolueet käyttävät valtaa SAK:ssa, joka on merkittävä sopijapuoli kolmikannassa.

Nyt olisi korkea aika tehdä jotain, sillä muutoin saamme vain toivoa eläkeläisten ”kirosanan” taitetun indeksin, poistamista vielä seuraavat 20 vuotta.

Kauko Tuupainen

Jyväskylä