O tempora, o mores (KU) Hallituksen teko on melkoista meninkiä (Ksml)

Keski-Uusimaa lehti ti 23.4.2019 ja Keskisuomalainen la 27.4.2019

O tempora, o mores

on kuuluisa latinankielinen ilmaisu ja tarkoittaa suomeksi ”Oi aikoja, oi tapoja”. Lausahdus pätee mielestäni hyvin vireillä olevaan hallitusneuvotteluun. SDP:n puheenjohtaja Rinne puhuu tänään yhtä ja huomenna toista koskien perussuomalaisten tuloa/menoa hallitukseen.

Olen aiemmin todennut eri yhteyksissä, että nykymuotoinen suomalainen parlamentarismi on tiensä päässä. Miksi? Siksi, että kun ollaan oppositiossa, niin vaaditaan menolisäyksiä yhteen jos toiseenkin menoerään. Kun päästään hallitukseen, niin leikataan samaisista määrärahoista.

Melkoista meininkiä on eduskuntavaalien jälkeinen hallituksen muodostaminen. SDP:n puheenjohtaja Rinne ei puheittensa mukaan kelpuuta perussuomalaisia hallitukseen, vaikka puolue sai viime vaaleissa 39 kansanedustajaa. Olisiko nyt korkea aikaa muuttaa systeemiä ja siirtyä kauan kaivattuun demokraattiseen parlamentarismiin? 

Tämä tarkoittaisi sitä, että hallitus valittaisiin samaan tapaan kuin maamme peruskunnissa ja kuntainliitoissa. Jos kuntien poliittinen vallankäyttö on pelittänyt maamme kaikissa kunnissa jo toista sataa vuotta, niin miksei se toimisi myös eduskunnassa?

Jos hallitus valittaisiin suoritettujen eduskuntavaalien tuloksen perusteella, niin maamme hallitukseen tulisi neljä demaria, kolme perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan edustajaa sekä yksi hallituksen jäsen vihreistä ja vasemmistosta. Hallituksen puheenjohtajan eli päämisterin paikka kuuluisi tässä esimerkissä demareille.

Muiden ministereiden salkkujen jako sovittaisiin voimasuhteiden perusteella. Hallituksen ulkopuolelle jäisivät vähäisen kannatuksen vaaleissa saaneet pienpuolueet.

KAUKO TUUPAINEN
Jyväskylä