Eläkekatto on edelleen vastatuulessa

Keski-Uusimaa lehti su 6.1. ja Suur-Jyväskylän lehti ke 9.1.2013

Kymmenet keskisuomalaiset ja muuallakin asuvat ovat ottaneet minuun yhteyttä ns. eläkekaton käyttöönotosta Suomessa. Olen heidän kanssaan samaa mieltä.  Miksi?  Siksi, että Euroopasta löytyy Suomen lisäksi vain kolme maata, joissa eläkekattoa ei vielä ole.  Nämä maat ovat Viro, Tshekki ja Portugali.

Eläkekaton määrä on Sveitsissä 4.500 euroa/kk, Saksan vanhoissa valtioissa 5.400 ja uusissa valtioissa 4.550 euroa, Norjassa 7.800 euroa ja naapurimaassamme Ruotsissa 3.000 euroa/kk.

Suomessa eläkeläisiä on lähes 1,4 miljoonaa eli neljäsosa väestöstämme.  Heistä noin miljoonan keskimääräinen eläke oli toissa vuonna 1.100 euroa/kk. Suuret, kymmenien tuhansien eurojen kuukausieläkkeet eivät ole tätä päivää, varsinkin kun niitä saavat monet valtioyhtiöiden korkeaa palkkaa kuitanneet eläkeläiset. On väärin, että rikkaat rikastuvat eläkkeellä ollessaankin, kun maassamme elää tälläkin hetkellä satoja tuhansia suomalaisia ns. köyhyysrajan alapuolella.

Tiedustelin eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Jyrki Kataiselta eläkekaton käyttöönottoa myös Suomessa, mutta hän ei joko tuntenut asiaa tai ei halunnut siihen vastata ja siirsi vastaamisen ministeri Paula Risikolle.  Onhan niinkin, että korkeista eläkkeistä nauttivat lähinnä kokoomuksen kannattajat.

Ministeri Riskon mukaan asia on ollut esillä keskusteluissa ja sen eteenpäin vieminen kuuluu eläkeneuvottelukunnalle, jota vetää Jukka Rantala. Ministerin mielestä eläkekaton tarvetta on arvioitu, mutta sitä ei ole järkevää toteuttaa Suomessa. Asiaan palataan, kun eläkeneuvottelukunta on jättänyt raporttinsa. Minäkin palaan tuolloin asiaan.

******* 

Viime viikkoina on maassamme keskusteltu vilkkaasti STX Finland Oy:n menettämästä risteilijätilauksesta.  Suomen valtiolta ”loppuivat rahat”, kun yhtiölle piti antaa jo aiemmin sovittujen tukien lisäksi 50 miljoonan euron suuruinen pääomalaina.  Rahaa löytyy kuitenkin jatkuvasti miljarditolkulla eteläisen Euroopan ”hulttiomaiden” tukemiseen. Mielestäni on oikein, että eduskunnan johtava oppositiopuolue vaatii hallitukselta selvitystä siitä, miksi lainaa ei myönnetty.

STX Finland on melkoinen työllistäjä.  Yhtiöllä on Suomessa kolme telakkaa: Turussa, Raumalla ja Arcyech Helsinki Shipyard Oy:n telakka, josta STX omistaa 50 prosenttia.  Yhden merkittävän laivatilauksen menetys saattaa olla lopun alkua Suomen laivateollisuudelle.  Jos näin käy, niin vastuun kantavat kokoomus ja demarit, sillä muilla hallituspuolueilla näyttää olevan vain aisankannattajan eli lakeijan rooli tässäkin asiassa.

Edustan näkemystä, että STX:n pääomalainasta saatavat korot ja lainan takaisinmaksu olisivat realistisempia kuin Suomen takaamat Kreikan lainat (5,4 miljardia), joiden korkokantaa on jo alennettu ja takaisinmaksuaikoja pidennetty EU:n ja EKP:n toimesta.

KAUKO TUUPAINEN

kansanedustaja.

kaupunginvaltuutettu (ps)

Jyväskylä