Ansiotonta arvonnousua Vihtavuori-asiassa

Keskisuomalaisen Mielipidesivulla ma 13.01.2014

Olen saanut pariin-kolmeen otteeseen ansiotonta arvonnousua Keskisuomalaisen verkkosivuilla, koskien Vihtavuoren ruutitehtaan pelastamista. Pitää paikkansa, että kävin tutustumassa ruutitehtaan tilanteeseen pari vuotta sitten avustajani kanssa, jolloin minullekin selvisi asian vakavuus.

Totta on myös se, että sovin Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistön ja Timo Soinin kanssa, että Vihtavuoren tehtaasta saatiin kriittinen vetoomus Turun telakkaa koskevan epäluottamuslauseeseen yhteyteen. Ideana oli tehtaan toiminnan jatkuminen ja työpaikkojen säilyminen. 

Tässä yhteydessä sovin edustaja Sinuhe Wallinheimon kanssa, että hänellä hallituspuolueen jäsenenä ovat paremmat mahdollisuudet toimia Vihtavuoren tehtaan puolesta, jolloin siirryin taka-alalle unohtamatta kuitenkaan asiaa. 

Viime viikkoina on verkkosivuilla erään nimimerkin toimesta korostettu osaani tehtaan pelastamisessa.  Haluan kuitenkin fair play-hengessä todeta, että Sinuhen panos tehtaan eteen on merkittävästi suurempi kuin allekirjoittaneen.

 KAUKO TUUPAINEN

kansanedustaja (ps)

Jyväskylä