Taantuma vaikuttaa peruskuntiinkin

Keskisuomalainen, la 15.8.2015

On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka viime eduskuntakaudella hallituksessa olevien puolueiden edustajat käyttäytyvät oppositiosta käsin. Aiemmin morkattiin perussuomalaisia siitä, etteivät he menneet hallitukseen ja syytettiin vastuun pakoilusta. Nyt kun persut ovat siellä, niin kritiikkiä riittää.

En tule koskaan syyttämään demareita siitä, ”etteivät he halunneet kantaa vastuuta”, kun eivät menneet Sipilän johtamaan hallitukseen. Samalla toivon, etteivät demarit osoittelisi sormellaan ainoastaan persuja, jotka joutuvat tekemään hallituksessa ikäviäkin päätöksiä edellisen hallituksen kurjistamispolitiikan johdosta.

Totuushan on, että koko viime eduskuntakauden ajan Suomen talous oli ”vekselivetoista”, sillä kasvoihan Suomen nettovelka neljän vuoden aikana 20 miljardia euroa eli keskimäärin viisi miljardia vuosi. Tämän vuoden lopussa velkaa piti tuleman – budjettikirjan mukaan – 102 miljardia euroa, mutta näyttää siltä, ettei se riitä alati pahenevassa työttömyystilanteessa ja erityisesti menojen osalta alimitoitetun vuoden 2015 budjetin johdosta.

Tämän tiedostaen istuva hallitus joutuu pitämään talouden nyörit tiukalla eli jatkamaan edellisen hallituksen kurjistamispolitiikkaa mm. eläkeläisten indeksitarkistusten ja nettovelan kasvun osalta. Porvaripuolueet (kokoomus ja keskusta) pitivät hallitusneuvotteluissa tiukasti kiinni edellisen hallituksen linjasta, jolloin perussuomalaiset joutuivat antamaan periksi useista vaatimuksistaan, päästäkseen hallitukseen.

Olen ymmärtänyt periksi annon ja hallituksen menon siten, että jos persut eivät olisi hallituksessa, niin puolueen paikan olisivat saaneet demarit, vasemmisto, vihreät ja rkp tai ainakin enemmistö heistä, joiden voimalla olisi päädytty samaan lopputulemaan kuin istuva hallituskin.

Ikävintä edellä kertomassani on se, että myös Suomen kunnat – Jyväskylä mukaan lukien – tulevat kärsimään valtion huonosta taloustilanteesta. Tämä tullee näkymään kaupungin ensi vuoden talousarviossa, jota virkamiehet parhaillaan valmistelevat.

KAUKO TUUPAINEN

kaupunginvaltuutettu (ps)

Jyväskylä