Arkisto maaliskuu, 2023

Komppaan Matti Vanhasta

keskiviikko, 1 maaliskuun, 2023

Suur-Jyväskylän lehti, ke 1.3.2023 ja PS- Blogit samana päivänä

Jyväskylässä syntynyt eduskunnan puhemies Matti Vanhanen esitti muutama viikko sitten, että ”kullekin kansanedustajalle vain yhden valiokunnan jäsenyys” Hänen mukaansa ”yhä useampi edustaja on kokenut nykyisen järjestelyn liian raskaaksi ja toivoi, että asiasta käytäisiin neuvottelu heti ensi vaalikauden alussa”.

Taustatietoa Lähes kaikissa eduskunnan 17. valiokunnassa on 17 jäsentä ja lukuisia varajäseniä. Poikkeuksen tekee mm. Valtiovarainvaliokunta, jossa on 21 jäsentä ja 19 varajäsentä. Lisäksi valtiovarainvaliokunnan ”alaisuuteen” kuuluu 8 jaostoa, joissa on 9 jäsentä ja 2 varajäsentä.

Kansanedustajat osallistuvat eduskunnan täysistuntojen lisäksi myös useiden valiokuntien ja jaostojen työskentelyyn.  Palkkiota maksetaan vain valiokuntien ja jaostojen puheenjohtajille, rivijäsenille ei makseta.

Kansanedustajien kiireitä lisäävät ja kohtuullisia palkkiota maksetaan niille edustajille, jotka eduskunta on valinnut – parlamentaaristen voimasuhteiden mukaisesti – erilaisten instituutioiden hallintoon. Tällaisia toimielimiä ovat: SITRA, YLE, KELA, SP:n pankkivaltuusto, Veikkaus, UPI, ITLA ja Valtakunnanoikeus. Näiden elinten hallintoon on eduskunta valinnut lähes puolet edustajien määrästä.  Lisäksi useiden yhteisöjen tilintarkastajiksi on nimetty kymmeniä kansanedustajia.

Entä sitten? Tiedossani on, että merkittävin osa kansanedustajan työstä tehdään nimenomaan valiokunnissa, joissa taustatietoa antavat ja edustajien kysymyksiin vastailevat eri alojen asiantuntijat. Heidän ”sanomansa” ja aiheeseen liittyvä kirjallinen materiaali on kaiken edustajan tarvitseman tiedon ”A ja O”.

Puhemies Vanhanen esittää, että yhdellä kansanedustajalla olisi vain yksi täysjäsenyys riippumatta ryhmän koosta. Kokemukseeni perustuen en olisi aivan niin tiukka, mutta sen sijaan olisin valmis pudottamaan valiokuntien jäsenten lukumäärää Vanhasen esittämään 13 varsinaiseen jäseneen ja muutamaan varajäseneen. Samoin tiputtaisin valtiovarainvaliokunnan 8 jaoston jäsenmäärän 7 varsinaiseen ja 2 varajäseneen.

Minulta on muutaman kerran kysytty, että pitäisikö kansanedustajien matkailuinnostusta minimoida? Olen todennut, että toki voidaan, mutta onko se järkevää, koska matkailun on sanottu avartavan myös päätöksentekijöitä.

Eduskunnan menot ovat tämän vuoden talousarvion mukaan 137,1 miljoonaa euroa, josta kansanedustajien osuus on ”vain” 22,7 miljoonaa euroa.  Tähän menokohtaan saataisiin pienehköt säästöt, jos ja kun valiokuntien ja jaostojen jäsenmäärä vähennettäisiin esittämiini lukuihin.

Miksi? Siksi, että kansanedustajien kotimaiset sekä Eurooppaan ja sen rajojen ulkopuolelle tehtävät matkakustannukset vähenisivät jossain määrin, kun delegaatioiden jäsenten määrä vähenisi.

Koko tulevan vaalikauden valiokuntamatkoihin on vuosien 2023 – 2026 toiminta- ja taloussuunnitelmassa varattu yhteensä 4,2 miljoonaa euroa.

Onko se paljon vai vähän, sen jätän kirjoitukseni lukijoiden arvioitavaksi.

KAUKO TUUPAINEN
Eduskunnan ex. ikäpuhemies
Jyväskylä