PS:n ja Uuden Suomen Blogit, ma 25.9.2023

SDP: noin 610 000 euroa, Kokoomus: noin 500 000 euroa, Perussuomalaiset: noin 500 000 euroa, Keskusta: noin 300 000 euroa (ohjataan Olli Rehnin kampanjalle), Vasemmistoliitto: runsaat 160 000 euroa, Vihreät: noin 100 000 euroa (lahjoitetaan Pekka Haaviston kampanjalle), Kristillisdemokraatit: päättää vaalibudjetista lokakuussa, Liike Nyt: ei vielä arviota vaalibudjetista. RKP:llä ei ole omaa ehdokasta presidentinvaalissa. -LÄHDE: Keskisuomalainen (ma 25.9.2023).

Vaalimainontaan käytetyt eurot eivät aina takaa menestystä vaaleissa. Esimerkiksi viime kevään eduskuntavaaleissa Suomen Keskusta käytti mainontaan eniten rahaa eli 1,5 miljoonaa euroa, mutta menetti 8 paikkaa eduskunnassa.

Alla ”neljän suuren” puolueen yksittäisen äänen hinta viime eduskuntavaaleissa:

Suomen Keskustalla ”arvokkaimmat” äänet. Puolueen vaalibudjetti oli 1,5 miljoonaa euroa (Me)  ja äänimäärä 349 362 kpl, joten yhden äänen hinnaksi tuli 4,29 euroa/kpl.

Kokoomus ylsi toiselle sijalle 2 Me:n budjetilla ja 643 877 äänellä, jolloin yksi ääni maksoi 3,11 euroa.

Kolmas oli SDP 1,8 Me:n vaalikuluilla ja 616 218 äänellä, jolloin yhden äänen hinnaksi tuli 2,92 euroa.

”Neljän suuren” peränpitäjäksi jäi 0,550 Me:n budjetilla ja 620 102 äänellä Perussuomalaiset, jolloin yhden äänen hinnaksi jäi vaivaiset 89 senttiä.

Äänen hinta ei siis ratkaise vaalissa menestymistä. Puolueen vaalimenestykseen tarvitaan tekoja, totuudessa pysymistä ja kansalaisten luottamusta.

Mielenkiintoista onkin tammikuussa 2024 todeta, mikä merkitys on opposition myötäjuoksijoiden (mm. SAK:n jäsenliitot) jatkuvalla riekkumisella demokraattisesti valittua maamme hallitusta vastaan.

Kauko Tuupainen

PS:n ja uuden Suomen Plogit la 16.9.2023 ja Keski-Uusimaa lehti ma 18.0.2023

Vaikuttaa siltä, että myös Orpon hallitus jatkaa työeläkkeellä olevien 1,6 miljoonan eläkeläisen sortamista. Pitääkö hallitusta jälleen muistuttaa Suomen perustuslain 2 LUVUN 6 §:n määräyksestä, jonka mukaisesti ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun muassa iän perusteella.

Hallitus väittää, että eläkeläisten ja palkansaajien ”verorasitus” on samaa tasoa.

Onko unohtunut, että palkansaajan maksaman työeläkemaksun ansiosta kukin saa aikanaan vastikkeena työeläkkeen. Vastaavasti työttömyysvakuutusmaksun vastineena hän saa työttömäksi joutuneena työttömyyspäivärahaa.

Näitä henkilökohtaisia etuja ei saa työeläkeläinen, vaikka maksaa eläkkeestään yli 10 % suurempaa veroa kuin palkansaaja saman suuruisesta tulosta.  Työntekijän etuihin kuuluu myös työantajan maksamat terveydenhuollon kustannukset. Eläkeläinen maksaa ne omasta pussistaan.

Alla faktaa siitä, kuinka eriarvoisia verotuksessa ovat jopa pienituloiset eläkeläiset Jyväskylässä palkansaajiin verrattuna. Erotus pätee lähes samanlaisena myös muissa kunnissa.

Eläkeläinen, syntynyt 1945, naimisissa, ei alaikäisiä lapsia, ev.lut. srk:n jäsen ja vain eläketulo 25 000 euroa (2023): vero 20 %.

Palkansaaja, syntynyt 1985, naimisissa, yksi alaikäinen lapsi, ev.lut. srk:n jäsen ja vain palkkatulo 25 000 euroa (2023):  vero 7,0 %.

totesi eräs kansakouluaikaiseksi kaveriksi osoittautunut kuntoilija muutama viikko sitten eräällä Jyväskylän kuntoilupaikalla. Olin perinteisellä sauvakävelylenkillä ja huomasin ikäiseni miehen ”vetävän leukoja”. Pysähdyin juttelemaan hänen kanssaan ja kysäisin montako ”leukaa” hän veti. Vastaus oli, että kuusi. Yrtin samaa, mutta onnistuin nipin napin vain yhden kerran.

Kuvittelin lihaskuntoni olevan paremman, mutta se oli viimeisen kolmen vuoden aikana – kiitos koronapaussin saliharjoittelussa – päässyt rapistumaan. Jokin aika sitten aloitin jälleen kevyen kuntosalitreenin pari- kolme kertaa viikossa kuntoni kohentamiseksi. Kokemuksesta tiedän, että varovainen on syytä olla, sillä liika rehkiminen saattaa kostautua kokeneellekin kuntoilijalle.

Olen ikäni harrastanut erimuotoista liikuntaa. Aloitin 12 vuotiaana jalkapallon potkimisen Jyväskylän Toverit ry:n junioreissa, koripallon pelaamisen 15 ja lentopallon 25 vuotiaana. Lisäksi olen harrastanut vuosien saatossa hiihtoa, juoksentelua ja avantouintia. Kävin viime talvena eräällä avantouintipaikalla uiskentelemassa 101 kertaa eli keskimäärin pari-kolme kertaa viikossa.

Avantouintiharrastuksen terveysvaikutusten lista on pitkä, mutta nostan esiin joitakin. Avantouinti edistää kylmän sietokykyä, verenkiertoa, vastustuskykyä influenssaa vastaan ja helpottaa erilaisia allergiaoireita.

Vuosikymmeniä sitten siirryin sauvakävelyn harrastajaksi. Tämä harrastus pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin tai hidastaa näiden etenemistä. Sauvat vähentävät polviin kohdistuvaa rasitusta, ehkäisevät selkäongelmia ja auttavat niska- ja hartiaseudun lihaskipuihin. Tutkimusten mukaan sauvakävely on 20 % tehokkaampaa kuin normaali kävely. Lisäksi se vahvistaa, kuten edellä totesin, niska- ja hartiaseudun lihaksia.

Viime vuosina on tosin käynyt niin, että askel on lyhentynyt, vauhti hiipunut ja lenkit lyhentyneet, mutta mielestäni on tärkeää, että myös me ikääntyneet käymme säännöllisesti liikkumassa. Itselleni riittää tunti-puolitoista neljä-viisi kertaa viikossa.

Suur-Jyväskylän lehti ja Uusi Suomi, Puheenvuoro: ke 28.8.2023

”Don´t point the finger” on ensimmäinen ulkomaankielinen sanonta, mikä jäi mieleeni keskikoulun alaluokilta. Silloinen englannin kielen opettaja Raakel Keihäs lausui sanat, kun osoittelin sormellani luokkatoveriani.

Opetus oli, että kun osoitat toista henkilöä syyttäen sormellasi, niin kolme sormea osoittaa samalla itseäsi päin eli on myös itsetutkistelun paikka.

Asia tuli mieleeni, kun seuraan median sivuilta ja TV:sta tämän päivän poliittista sanailua.

Perussuomalaisten päästyä kokoomuksen kanssa sopuun hallitusohjelmasta ja sen myötä hallitukseen, niin ns. vanhat puolueet osoittavat sormellaan koalitiota. Se ei riitä, vaan kaivellaan esiin vanhoja kirjoituksia ja sanontoja, ikään kuin ei ymmärrettäisi, että se mikä oli ennen, ei ole sama kuin nyt.

Tiedostan, että panettelu lisää persujen kannatusta kansalaistemme silmissä eli historia toistaa itseään. Otanpa esimerkin Jyväskylän kuntapolitiikasta puolentoista vuosikymmenen takaa.

Vuoden 2008 kuntavaaleissa PS sai kaupunginvaltuustoon kolme jäsentään, mutta silloinen ”kolmen kopla” (sdp, kok ja kepu) päätti pienryhmien tuella, ettei perussuomalaisille anneta yhtään lautakuntapaikkaa, vaikka kommunistien ryhmä sai tärkeän lautakuntapaikan yhdellä valtuutetulla.

Hupaisinta oli, ettei 13 jäseniseen tarkastuslautakuntaan valittu edustajaamme, jolla oli yhdeksän vuoden kokemus reviisorina kaupungin tilintarkastustoimistossa, viiden vuoden kokemus tarkastuslautakunnan jäsenenä ja 13 vuoden kokemus kahden kuntayhtymän tilintarkastajana.

Ymmärsimme, että vanhat puolueet halusivat nujertaa persut heti kättelyssä. Toisin kuitenkin kävi. Kaupunkilaiset tajusivat presidentti Koiviston lausuman, että ”väärät henkilöt esittävät oikeita asioita”. Tämä kirkastui seuraavissa kuntavaaleissa vuonna 2012.

Tällöin valtuuston jäsenten määrä pudotettiin 75:stä nykyiseen 67 valtuutettuun ja äänestäjät näyttivät ”kaapin paikan” persuja sortaneille vanhoille puolueille. Demarit ja keskusta menettivät molemmat neljä valtuustopaikkaa, kokoomus kolme ja vasurit kaksi paikkaa. Sen sijaan perussuomalaiset saivat valtuustoon viisi lisäpaikkaa.

Vuosikymmenten poliittisella kokemuksella totean, että jos ja kun yhteistyökyvyttömälle RKP:lle annetaan monoa hallituksesta ja järjestetään uudet vaalit, niin PS:n kannatus kasvaa nykyisestään. ”Kyllä kansa tietää” on vanha sanonta, mikä pätee myös tänä päivänä eli äänestäjät ”näkevät metsän puilta” ja asettuvat niiden puolelle, jotka haluavat laittaa Suomen talouden kuntoon, jotta verovaroja käytetään muuhunkin kuin edellisen hallituksen holtittoman velanoton korkojen maksuun.

Uusi Suomi, puheenvuoro 28.8.2023

Kun en ole enää Eduskunnan tilintarkastaja, enkä osallistu tarkastusvaliokunnan kokouksiin, on pakko uskoa mm. Helsingin Sanomien tutkivaan journalismiin. Lehdessä todettiin 23.8.2023 monipuolisen grafiikan lisäksi mm. seuraavaa:

”Oppositiopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat syyttäneet Sanna Marinin hallitusta holtittomasta rahankäytöstä. Hallitus taas on toistuvasti perustellut velanottoa poikkeuksellisilla kriiseillä eli koronaepidemialla ja Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan.

Kuitenkin yli 10 miljardia euroa hallitus on eduskunnan siunauksella käyttänyt aivan muihin kohteisiin. Pidättäytymällä osasta päätösperäisistä menolisäyksistä, hallitus olisi siis voinut halutessaan vähentää velanottoa.

Tuleville vuosille pysyvät menolisäykset jättävät noin kahden miljardin euron vuotuisen hintalapun, jos myös hallituskaudella päätetyt säästöt huomioidaan.

Ei ole myöskään lainkaan selvää, että kaikki pandemian ja Venäjän hyökkäyksen vuoksi tehdyt menolisäykset olisivat olleet välttämättömiä. Useat hallituspuolueiden edustajat ovat itsekin todenneet, että jälkikäteen tarkasteltuna esimerkiksi kunnille ja yrityksille myönnetyt tuet saattoivat olla paikoin tarpeettoman avokätisiä”.

Edellä kertomani ovat siis lainauksia HS:n sivulta.  Olen asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä, kun he ovat todenneet, että Marinin hallitus on heittänyt vaalikauden menokehykset romukoppaan. Valtion velanoton vähentämistä, ei ole edistänyt esimerkiksi ex. kansanedustaja Paavo Arhinmäen sanat: ”Eiväthän valtiot koskaan maksa lainojaan pois, ne ottavat uusia lainoja tilalle.”

Onneksi nyt on uusi hallitus, jossa sekä pääministeri Petteri Orpo että valtiovarainministeri Riikka Purra ymmärtävät valtion taloudellisen tilan ja tiedostavat, että kansalaisten maksamia verovaroja tarvitaan muuhunkin kuin edellisen hallituksen holtittoman velanoton korkojen maksuun.