Arkisto elokuu, 2014

Hallintarekisterin käyttöönotosta

maanantai, 4 elokuun, 2014

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla, to 17.7.2014 

Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle antamassaan lausunnossa verotusneuvos Markku Hirvonen totesi pari vuotta sitten, että valtio menettää vuosittain lähes 800 miljoonaa euroa verotuloja kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvän harmaan talouden seurauksena.

Menetykset ovat pääosin seurausta arvopaperiomistuksen nimettömyydestä. Tällöin osakkeiden tosiasiallista omistajaa ei tarvitse selvittää osinkoja maksettaessa. Myöskään pörssissä toimivilta ulkomaisilta etävälittäjiltä ei vaadita tietoja suomalaisten asiakkaiden arvopaperikaupoista.

Hirvosen mielestä vireillä oleva hallintarekisteröinnin laajentaminen on rakennettu palvelemaan finanssimaailman ja suurten sijoittajien tarpeita. Muutos palvelee siis niitä, jotka haluavat pitää osakeomistuksensa salassa. Tähän harkittuun mielipiteeseen on helppo yhtyä.

Kysymys ei ole pelkästään veromenetyksistä. Yritysten omistusten salaaminen julkisuudelta edistää talousrikollisuutta ja korruptiota.

Pari vuotta sitten mediassa kerrottiin, että poliisivireanomisella on erittäin kielteinen kanta uudistukseen. Poliisi ei pysty tunnistamaan suomalaista sijoittajaa eikä paljastamaan väärinkäytöksiä. Poliisin mukaan järjestäytyneet rikollisryhmät ovat jo nyt erittäin kiinnostuneita hallintarekisteröinnistä.

Samaan aikaan oli lehdissä maininta, että myös verottaja on todennut, että harva ulkomainen säilyttäjä tai etävälittäjä on oma-aloitteisesti antanut vuosi-ilmoituksen. Lisäksi eräs ongelma on ollut, ettei verottaja saa aina ilmoituksia saaduista osingoista.

Verohallinto on todennut, että tiukan pankkisalaisuuden maassa toimiva säilyttäjä kieltäytyisi toimittamasta hallintarekisterin hoitajalle verottajan vaatimia omistajatietoja.  Hiljattain tehdyn päätöksen mukaan, tämä ongelma poistunee.

Tehtiin niin tai näin, lopputulos on usein väärinpäin. Toivon kuitenkin, ettei osakeomistusten julkisuus heikkene jatkossakaan Suomessa.

KAUKO TUUPAINEN

kansanedustaja,

valtiovarainvaliokunnan jäsen (ps)

Jyväskylä

Kokoomus ajautumassa tyyrpuurin puolelle

maanantai, 4 elokuun, 2014

Keski-Uusimaa lehti, puheenvuoropalstalla ma 7.7.2014

Olen aina pitänyt kokoomusta taantumuksellisena oikeistopuolueena, jonka poliittisena tavoitteena on ollut ”mulle kaikki ja sulle loput”.

Nykyisen puheenjohtajan EU-kannatuksesta johtuen, kokoomus on menossa merimiestermiä käyttäen entistä enemmän ”tyyrpuurin puolelle”. Kun näin käy, se ajautuu lopulta karille ja seurauksena on äkkipysäytys.

Kokoomus luulee olevansa gallup-kannatuksen perusteella ryhmä, joka laittaa Suomen ja Suomen kuntien asiat kerralla kuntoon. Unohtaako kokoomus, että neljän suurten puolueen joukkoon mahtuvat myös demarit, keskustalaiset ja perussuomalaiset, joiden yhteiskannatus äänestäjien keskuudessa on merkittävästi suurempi.

Tuskin olen väärässä, kun totean, etteivät kaikki puolueet ole privatisoimassa eli yksityistämässä kunnallisia palveluja kokoomuksen tapaan. Myös kokoomuksen linjaus työtekijöiden viikkotuntimäärän pidentämisestä, palkkoja tarkistamatta, ei ole tätä päivää.

Yli 40 vuotta kunnallispolitiikassa mukana olleena, olen huomannut, että kuntien toimintoja yksityistämällä, saadaan vain hetkellinen hyöty. Yritysten hintataso lähtee välittömästi nousuun, kun kunta on lopettanut vastaavan toimintansa. Tämä on ymmärrettävää, sillä onhan yritystoiminnan tärkein metodi tuottaa omistajalleen voittoa.

Olen työskennellyt lähes 40 vuotta seurakunnan, peruskunnan ja kuntayhtymän palveluksessa ja todennut, että työtahti on melkoisesti kiristynyt menneiden vuosikymmenien aikana. Kunnan palkollisen ”käsi ei vapise tilipäivänä”, koska palkka on ansaittu useimmiten kovalla ja vaativalla työllä.

Nykyinen kuntien kunnallisveroprosentti ei tee oikeutta Suomen 1,5 miljoonalle työeläkeläiselle, jotka maksavat kunnallisveroa valtuuston päättämän prosentin mukaisesti. Työtä tekevät kansalaiset selviävät keskimäärin 5,5 prosenttiyksikköä pienemmällä verolla, koska he saavat tehdä tulonhankintaan liittyviä vähennyksiä.  Kyse on ns efektiivisestä veroprosentista. Tästä syystä olen eri yhteyksissä esittänyt, että kunnallisvero muutettaisiin progressiiviseksi valtionveron tapaan. Tämä tarkoittaa sitä, että maksan esimerkiksi 30.000 euron ansiotulosta tai eläkkeestä saman verran kunnallisveroa, asunpa sitten Helsingissä, Järvenpäässä, Jyväskylässä tai Kittilässä.

KAUKO TUUPAINEN

kansanedustaja,

valtiovarainvaliokunnan jäsen (ps)

Jyväskylä

 

 

 

 

Eläkeläisten edustus Eduskunnassa

maanantai, 4 elokuun, 2014

Perussuomalaisten verkkolehti ma 4.7.2014

 Suomessa on tällä hetkellä 1,5 miljoonaa eläkeläistä eli 25 % maamme väestöstä ”vauvasta vaariin”.  Tästä huolimatta heidän etujaan on Eduskunnassa ajamassa vain kymmenkunta eläkeläistä, joiden joukkoon minäkin kuulun.

Erään tutkimuksen mukaan ovat palkat nousseet viimeisen 15 vuoden aikana 70 %, mutta työeläkkeet vain 34 % eli eläkkeiden jälkeenjääneisyys on 36 prosenttiyksikköä.  Istuvan hallituksen pääministerit (Katainen & Stubb) pitävät huolen siitä, että eläkeläisiä kuritetaan jatkossakin.  Viimeinen ikävä temppu oli eläkeläisten eläkeindeksin leikkaus 75 %:lla. Tästä ei valtion kassaan kerry montaakaan lanttia, sillä lähes kaikki eläkeläiset saavat eläkkeensä yksityisiltä eläkeyhtiöiltä.

Yksityiset eläkeyhtiöt maksavat tänä vuonna eläkkeitä 27,4 miljardia euroa. Yhtiöt  säästävät yli 270 miljoonaa euroa leikkauksien johdosta. Tämä summa on pois eläkeläisten kulutuksesta. Tästä syystä valtio menettää eläkeläisten verotuloja 19 miljoonaa, arvonlisäveroja 50 miljoonaa ja kunnat sekä seurakunnat 80 miljoonaa eli yhteiskunta menettää verotuloja yhteensä lähes 150 miljoonaa euroa. Tätä tietoa eivät hallituspuolueiden edustajat ole ymmärrettävästi julkisuuteen kertoneet.

Eläkeläisten edustus Eduskunnassa on turvattava myös jatkossa. Olin edellisten vaalien aikaan lähes seitsenkymppinen, kun sain Keski-Suomen vaalipiiristä valtakirjan ”Isolle Kirkolle” ja pääsin avaamaan – Eduskunnan ikäpuhemiehenä  – kolme kertaa täysistunnon.  Viime helmikuussa avauksen suoritti Eduskuntaan varamiehen paikalta noussut 81-vuotias Jörn Donner.

Eläkeläisten asiat tuntevat parhaiten eläkkeellä olevat ehdokkaat.  Siksi myös perussuomalaisten on syytä asettaa heitä ehdolle kaikissa vaalipiireissä.

KAUKO TUUPAINEN

kansanedustaja (ps),

valtiovarainvaliokunnan jäsen,

Jyväskylä