Arkisto syyskuu, 2005

Heinäluoman ruletti oli paikallaan

torstai, 15 syyskuun, 2005

Keskisuomalaisen mielipidepalsta 15.9.2005

Olli Turunen otti tällä palstalla 13.9. kriittisesti kantaa puheenjohtaja Eero Heinäluoman ministerirulettiin, moittien rulettia älyttömäksi. Siltähän homma puusta katsoen näyttääkin. Politiikassa on pelin henki kuitenkin toisenlaista kuin yrityselämässä, joskin sielläkin näyttää yllätyksiä lähes päivittäin tapahtuvan. Viimeksi 12.9., kun OKO osti Pohjolan osake-enemmistön talon johdon ja työntekijöiden tietämättä asiasta tuon taivaallista.

(lisää…)

Muutamia talouslukuja kaupungista ja maalaiskunnasta

keskiviikko, 7 syyskuun, 2005

Keskisuomalaisen verkkosivut: Puheenvuorot 7.9.2005

Sekä Jyväskylän kaupungin että maalaiskunnan taloudet ovat epätasapainossa, kun niitä arvioidaan vuoden 2004 tilinpäätöslukujen avulla. Veroprosentti on molemmissa sama eli 18,5 %. Veroja sekä valtionosuuksia kertyi yhtä paljon. Nettovelkaa oli kaupungilla 99 euroa enemmän per asukas kuin maalaiskunnalla, mutta vastaavasti korko- ja osinkotulot olivat maalaiskuntaa suuremmat.

(lisää…)