Arkisto joulukuu, 2008

”Kolmen koplan” sopuilusta

keskiviikko, 31 joulukuun, 2008

Korpilahti-lehti 31.12.2008:

Kokoomuksen korpilahtelainen kaupunginvaltuutettu Markku Aarnos otti tässä lehdessä 17.12.2008 kantaa edustamani valtuustoryhmän käyttäytymiseen luottamuspaikkojen jaossa. Hän totesi, että ”Pienen, mutta sitäkin äänekkäämmän särön sopuiluun sai aikaan Perussuomalaisten valtuustoryhmä, joka olisi halunnut enemmän paikkoja, kuin heille oltiin suomassa.”

(lisää…)

Katsopa peiliin Paavo!

tiistai, 23 joulukuun, 2008

Keskisuomalaisen Mielipidepalsta 23.12.2008:

Ex. sdp:n puheenjohtaja Paavo Lipponen möläytti viime lauantaina ilmoille lausahduksen, jota en hänen kaltaiseltaan kokeneelta politiikoilta olisi odottanut. Hän sanoi, että Timo Soinin johtamasta Perussuomalaisten puolueesta on tullut oikeistopuolue 1930-luvun hengessä.

Ymmärrän, että Paavo on huolissaan sekä omiensa (demarien) kannatuksen laskusta että PS:n kannatuksen noususta (HS:n gallup 6,1 %), mutta asian esille tulo ”Herrasmies Paavon tavoista” poiketen ihmetyttää.

En ole tähän mennessä kehdannut sanoa, mutta totean nyt, että jos jotain on oikeistolaiseksi – vuosikymmenet – nimitelty ja parjattu, niin kyllä titteli lankeaa Sinulle Paavo. Katsopa peiliin ja kysäise, että onko näin? Oikeistolaiseksi leimaaminen on lähtöisin demarien syvistä riveistä, joihin minäkin kuuluin lähes 40 vuoden ajan, syyllistämättä kuitenkaan Sinua, monien muiden tapaan.

(lisää…)

Puheet ilman päätöksiä ovat sananhelinää

lauantai, 6 joulukuun, 2008

Keskisuomalaisen ”Mielipide-palsta 06.12.2008:

Jyväskylän ”Uusi valtuusto” kokousteli viime maanantaina mm. vuoden 2009 talousarvion kimpussa useita tunteja. Ennen vaaleja ja hieman sen jälkeenkin useat valtuutetut puhuivat ja kirjoittelivat julkisuudessa kaupunkilaisten työttömyydestä ja sen vähentämisestä. Hyvä niin. Mutta kuinkas kävikään?

(lisää…)

Jyväskylän kaupungin vuoden 2009 talousarvion käsittely

maanantai, 1 joulukuun, 2008

Kaupunginvaltuusto 1.12.2008: Perussuomalaisten valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron kooste, esittäjänä Kauko Tuupainen):

Kaupungin ensi vuoden talousarvion suuruus on noin 836 miljoonaa euroa (Me). Siitä käyttötalouden osuus on lähes 747 Me eli 89 prosenttia. Investointeja budjetissa on 74,8 Me, joiden rahoittamiseen tarvitaan uutta lainaa ”vain” vajaa 24,5 Me eli kolmasosa (1/3).

(lisää…)