Arkisto tammikuu, 2017

SDP:n johto ei tunne taitettua indeksiä

keskiviikko, 11 tammikuun, 2017

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla ke 11.1.2017

Olin viime lauantaina seuraamassa SDP:n kolmen puheenjohtajaehdokkaan esiintymistä Jyväskylässä. Parhaiten Pekka Ervastin käsittelyssä pärjäsi istuva puheenjohtaja Antti Rinne.

Kysymykseeni, kuinka puheenjohtajaehdokkaat suhtautuvat lähes kaikkien työeläkeläisten ”kirosanaan” taitettuun indeksini ja VT Kimmo Kiljusen kansalaisaloitteeseen, sain ylimalkaisia vastauksia. Niistä huomasin, että kaikilta puuttui luotettavat taustatiedot asiasta.

Me eläkkeellä olevat tiedostamme, että taitettu indeksi on aiheuttanut melkoisen vääristymän työeläkeläisille. Tämä on johtunut siitä, että vuosina 1995 – 2014 palkkataso nousi 88 % ja työeläkkeet vain 46 %, joten eläkkeiden jälkeenjääneisyys oli 42 prosenttiyksikköä ja meno jatkuu.

Väitetään, että jos työeläkeläisten asemaa parannetaan, niin eläkerahastot hupenevat. Täyttä tosiasioiden vastaista puhetta. Entinen alakoululainenkin osasi laskea, että jos pääoma on 180 miljardia euroa, niin yhden prosentin tuotto vuodessa on 1,8 miljardia eli 1 800 miljoonaa euroa.

Viimeisen 50 vuoden aikana on rahastojen tuottoon jouduttu puuttumaan vain yhden kerran eli v. 2015, jolloin tuotoista ohjattiin eläkemaksuihin 300 miljoonaa euroa. Rahastojen pääomiin ei puututtu tuolloinkaan.

Kuuden yksityisen eläkeyhtiön hallintomenot ovat noin 500 miljoonaa euroa vuodessa, johtuen siitä, että johtajien kuukausipalkka on kymmeniä tuhansia euroja kuukaudessa, eivätkä hallituksen jäsenetkään kokoustele ilmaiseksi. Kukapa sitä nyt ”omaa oksaansa” sahaisi eli rahastoja kasvatetaan tietoisesti oman edun nimissä.

Valtion nettovelka kasvaa tänä vuonna reilun 10 000 euroa minuutissa eli 600 tuhatta tunnissa. Se on paljon rahaa. Vielä suurempi on eläkerahastojen kasvu – yli 20 000 euroa minuutissa eli yli  1 200 tuhatta tunnissa. On siis turhaa höpinää, ettei työeläkeläisten asemaa voida parantaa.

KAUKO TUUPAINEN

eläkeläinen

Jyväskylä

 

 

 

”Ei minun takapihalleni”

torstai, 5 tammikuun, 2017

Keskustelu Tourulaan sijoitettavan avovankilan paikasta on kiihtynyt. Kulmakunnan asukkaat ovat keränneet kolmisentuhatta nimeä asiansa puolesta. Turhaa työtä. Puhun kokemuksesta. Se ei ole uutta, että Suomessakin on levinnyt lontoonkielinen sanonta ”Not in My backyard” eli ”Ei Minun takapihalleni”.  Kyse ei kuitenkaan ole takapihasta, vaan lähinnä tunteesta.

Kävin viime viikolla paikan päällä. Alue ei ole mielestäni puisto, vaan paremminkin puita kasvava risukko ja kaukana Tourulan asutuksesta.

Nimien keruu on aikaa vievää puuhaa. Me Kuokkalan terveysaseman säilyttäjät keräsimme 6 240 täysi-ikäisen allekirjoitusta, mutta turhaan. Kaupunginvaltuuston enemmistö ei asiaa noteerannut. Asiaa, jonka monet allekirjoittajat muistavat huhtikuun vaaleissa.

Valtiovalta on jo pari vuotta sitten tehnyt päätöksen, jonka mukaisesti Risen ja avovankilan toimet yhdistetään Jyväskylään. Päättäjillä oli siihen omat perustelunsa, joihin on tyytyminen.

KAUKO TUUPAINEN

Jyväskylä