Arkisto kesäkuu, 2022

Vinkki Valtioneuvostolle ja puoluejohtajille

tiistai, 21 kesäkuun, 2022

PS-plogit, su 19.6.2022, Keski-Uusimaa lehti, 27.6.2022, Suur-Jyväskylän lehti , ke 27.7.2022

Valtiovarainministeri Saarikko ja eräät muutkin puoluejohtajat pohtivat keinoja pienituloisten toimeentulon parantamiseksi. Eräänä keinona on nähty verotuksen keventäminen. Esitys on muutoin hyvä, mutta se vähentää samalla valtion tuloja.

Annan vaatimattoman vinkin Valtioneuvostolle ja oppositiopuolueiden puheenjohtajille. Ehdotukseni parantaa pienituloisten eläkeläisten toimeentuloa ja lisää samalla yhteiskunnan verotuloja.

Suomessa on tällä hetkellä noin 1,5 miljoonaa äänioikeutettua työeläkeläistä, joista 48,3 % (lähes 725 000) saa eläkettä alle 1 500 euroa/kk. Sijoitustuottojen ansiosta työeläkerahastot ovat kasvaneet vuoden 1996 määrästä (35,4 miljardia euroa) vuoden 2021 loppuun mennessä 255 miljardiin euroon. Vuosikasvu oli 25 vuoden aikana keskimäärin 8,4 Mrde eli 7,88 %.

Olen jo aiemmin ehdottanut, että rahastoista maksettaisiin pienituloisille eläkeläisille lisäeläkettä pari miljardia euroa per vuosi 4 vuoden ajan. Sen jälkeen tarkistettaisiin, miten rahastot jaksavat. Toimenpide lisäisi valtion, kuntien ja seurakuntien verotuloja useita satoja miljoonia euroja vuodessa ja eläkeläisten toimeentulon parantuessa myös KELAn vuosittaiset menot vähenisivät.

Ehdotukseni ei maksa valtiolle senttiäkään, koska maksajina olisivat työeläkerahastot. Kokeilua voitaisiin koeajan jälkeen jatkaa koskemaan kaikkia työeläkkeellä olevia.

KAUKO TUUPAINEN
eläkeläinen

Muutos omaishoitajien verotukseen

torstai, 2 kesäkuun, 2022

PS-Blogit, to 2.6.2022, Itä-Häme la 4.6.2022, Keski-Uusimaa lehti, ma 6.6.2022, Länsi Savo, ma 6.6.2022

Selvitysten mukaan yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheisiään. Kyse on läheisen sairaudesta, vammaisuudesta tai korkeaan ikään liittyvästä auttamisesta.

Omaishoitotilanteita on tällä hetkellä lähes 350 000, joista sitovia ja vaativia on yli 60 000.

Kuten yleisesti tiedetään, omaishoitajalle maksetaan veronalaista palkkiota omaishoitotyöstä. Palkkio (pienin alle 430 euroa/kk) lisätään työssä olevan työtuloon ja eläkeläisen eläketuloon, jolloin verottaja nappaa siitä – progressiosta johtuen – melkoisen siivun. Tästä syystä omaishoitajan verotukseen olisi saatava muutos.

Ehdotan, että nykyisen verotuskäytännön sijaan siirryttäisiin omaishoitajien osalta ns. lähdeverotukseen, jonka suuruus olisi omaishoitajan palkkiosta 10 – 20 %:n välillä.

Perussuomalaisten esittämä täydellinen verovapaus olisi paras ratkaisu, mutta siihen eivät muut puolueet tule suostumaan, joten ”metsä on nähtävä puilta” eli on harkittava muitakin vaihtoehtoja. 

KAUKO TUUPAINEN
eläkeläinen
Jyväskylä