Arkisto maaliskuu, 2024

Yksi kuva vastaa sataa sanaa

maanantai, 11 maaliskuun, 2024

PS- ja Uuden Suomen blogit , ma 11.3.2024

Valtiovarainministeri Purran (ps) varoittavat sanat Suomen valtion erittäin huonosta taloudellisesta tilanteesta menivät monen opposition edustajan korvien ohi. He tyytyivät kritisoimaan nykyistä velanottoa unohtaen tietoisesti, mistä on kyse.

Varsinkin demarit unohtavat mielellään, että Marinin hallitus otti – toki eduskunnan enemmistön suostumuksella – enemmän lainaa kuin kaksi edellistä hallituista yhteensä. Eräs syy holtittomaan lainanottoon oli, että sitä saatiin jopa miinuskorolla.

Jonkinlaisena kannustimena saattoi myös olla erään entisen vasemmistoministerin, nykyisen ”grafiittitaiteilijan” suositus, ettei valtion lainaa kannata lyhentää. Totuuden kertoi myös Helsingin Sanomat 23.8.2023 uutisoidessaan, että Marinin hallitus otti yli 10 miljardia euroa lainaa – turhuuteen.

Palaan otsikkoon. Opposition kannattajat heräsivät Purran puheisiin valtion talouden vakauttamiseksi tehtäviin leikkauksiin vasta sen jälkeen, kun media julkisti valokuvat saksista ja leikkuulaudoista. Onko niin, että ministerin aiemmat vakavat puheet ymmärrettiin vasta sen jälkeen, kun vaikeuksista kerrottiin valokuvien avulla. Vanha sanonta: ”Yksi kuva vastaa sataa sanaa”, pitänee paikkansa tässäkin tapauksessa.

Uskon, ettei kyse ollut huonosta huumorista, vaan vakavasta asiasta kuvien avulla ilmaistuna.

Toivon, että pääministeri Orpo kehittää jotain vastaavaa, jotta SAK:n herrat – myötäjuoksijoineen – tajuavat, mikä vaikutus poliittisilla lakoilla on maamme talouden alasajoon. Jotta Orpon viesti menisi viimeinkin perille, tulisi hänen esittää asia valokuvien avulla Purran tapaan.

KAUKO TUUPAINEN

Nuori edustaja esimerkkinä

sunnuntai, 10 maaliskuun, 2024

PS-blogi, to 7.3.2024

Olipa erinomainen esitys ensimmäisen kauden kansanedustajalta keskiviikkona (6.3.) TV 1:n A-studiossa.

Miko Bergbom ”selätti” alta aikayksikön demarien varapuheenjohtaja Mäkysen eli ensimmäisestä kommentista alkaen. Ilmeisesti esiintyminen perustui hyvin tehtyihin kotiläksyihin niin hallitussopimuksen kuin valtion finanssipolitiikankin osalta.

Jussi Halla-ahomaisesta rauhallisuudesta ja vastapuolen puheiden kuuntelemisesta – ilman keskeytyksiä – annan nuorelle edustajalle lisäpointteja.

KAUKO TUUPAINEN
ex. kansanedustaja (ps)

Jyväskylän maahanmuuton kustannuksista

keskiviikko, 6 maaliskuun, 2024

Suur-Jyväskylän lehti ke 6.3.2024

Kaupunginvaltuusto käsitteli viime kokouksessaan perussuomalaisten esitystä, jonka mukaisesti kaupungin tulisi selvittää maahanmuuton vuosittaiset kustannukset.

Selvityspyyntö estettiin valtuuston enemmistön toimesta. Ihmettelen ratkaisua.

Taustaa. Kaupunginjohtaja Jaakko Lovenin aikana 1980-luvulla toimin jonkin aikaa kaupungin vt. talousarviopäällikkönä, jolloin tehtäviini kuului myös vastata kaupungin kirjanpidosta. Kyllä tuolloin kyettiin – kirjanpidon avulla – selvittämään mitä moninaisimpia asioita kaupungin menoista. Ihmettelen, jos nyt ei kyetä samaan.

Ote PS:n maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta: ”Työperäinen maahanmuutto on saatava hallintaan. EU:n ulkopuolelta Suomeen matalapalkka-aloille tulevien työperäisten maahanmuuttajien määrä on kasvanut rajusti. Samalla erityisasiantuntijoita tulee Suomeen liian vähän.

Suomeen on syntynyt laajat ulkomaalaisten työntekijöiden halpatyömarkkinat, joissa ihmisten hyväksikäyttö ja työn hinnan halpuuttaminen ovat arkkipäivää”.

Useita kaupunkilaisia todella kiinnostaa, mikä on maahanmuuttajien hintalappu kaupungin veronmaksajille. Siksi PS-ryhmä teki tyrmätyn valtuustoaloitteensa.

Kansalaisilta perittävä YLE-vero on saanut paljon kritiikkiä. Entäpä jos maahanmuuton kulut perittäisiin suoraan kaupunkilaisten pussista vastaavanlaisen veron muodossa. Jyväskylässä on tällä hetkellä 148 310 asukasta. Jos PS-ryhmän esittämä kustannus 12,5 miljoonaa euroa jaettaisiin kaupungin asukasmäärällä, kustannus olisi 84,28 euroa per kaupunkilainen – vauvasta vaariin.

Tällöin 4-henkinen perhe maksaisi maahanmuuttoveroa 337 euroa vuodessa. Uskon, että siitä nousisi välittömästi – kaupunkilaisten keskuudessa – eduskunnan opposition tapainen ÄLÄ-mölö.

KAUKO TUUPAINEN
Jyväskylä