Arkisto : ‘Mielipidekirjoitukset’ Category

Omaishoitajien ja eläkeläisten asema

perjantai, 16 maaliskuun, 2007

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla pe 16.3.2007:

Suomessa on noin 300.000 omaishoitajaa, joista 40 prosenttia eli 120.000 tekee vuorokaudesta toiseen raskasta ja vaativaa työtä ilman minkäänlaista korvausta. Tämä ei ole suinkaan kustannustehokkuutta, vaan lähimmäisen hyväksikäyttöä. Osa omaishoitajista saa kunnan maksamaa harkinnanvaraista tukea 300 – 400 euroa kuukaudessa. Itse asiassa se ei ole tukea, vaan veronalaista palkkaa, jolloin käteen jäävä osuus – verojen jälkeen – on merkittävästi vähemmän.

(lisää…)

Irti pakkoruotsista ja RKP:sta

maanantai, 5 helmikuun, 2007

Keskisuomalaisen Mielipidesivu ma 5.2.2007:

Tulevien eduskuntavaalien tuloksen selvittyä on isojen puolueiden syytä miettiä hallituksen kokoonpanoa. Onko aika ajanut RKP:n ja sen ajaman pakkoruotsin ohi? Mielestäni on. Suomi suomalaisille ja palautetaan elämisen perusasiat jälleen kohdalleen.

(lisää…)

Eläkkeitä hoitava puolue on jo olemassa

lauantai, 20 tammikuun, 2007

(Keskisuomalainen mielipidepalsta la 20.1.2007)

Metsänhoitaja Tapio Laiho kyseli tällä palstalla sellaisen puolueen perään, joka on tosissaan korjaamassa jälkeen jääneitä eläkkeitä. Sellainen puolue on jo olemassa ja se on Perussuomalaiset.

(lisää…)

Monumentti vai lähikirjastot?

torstai, 21 syyskuun, 2006

Keskisuomalainen 21.9.2006 ”Mielipide-palsta”

Arkkitehtuurisesti komea Jyväskylän pääkirjastorakennus valmistui vuonna 1980 ja on ollut maakunnan lippulaiva jo valmistumisestaan alkaen. Hyvä niin. Noina aikoina ja sen jälkeen kunnat ja kuntien taloudet elivät nousukauttaan, niin myös Jyväskylä.

(lisää…)

Avoin kysymys toveri, opetusministeri Antti Kalliomäelle

keskiviikko, 12 heinäkuun, 2006

Keskisuomalainen ja Uutispäivä DEMARI 12.7.2006 mielipidepalsta

Kuten olet tietoinen, on maamme koulujen taideaineiden opetustunteja leikattu viimeaikoina merkittävästi. Kurimuksen kohteeksi ovat joutuneet niin peruskoulu kuin luokanopettaja- ja lastentarhaopettajakoulutuskin. Sinun ja minun käydessä koulua oli itsestään selvää, että kädentaidot kuuluivat oppilaiden yleissivistävään opetukseen muiden aineiden lisäksi.

(lisää…)

Heinäluoman ruletti oli paikallaan

torstai, 15 syyskuun, 2005

Keskisuomalaisen mielipidepalsta 15.9.2005

Olli Turunen otti tällä palstalla 13.9. kriittisesti kantaa puheenjohtaja Eero Heinäluoman ministerirulettiin, moittien rulettia älyttömäksi. Siltähän homma puusta katsoen näyttääkin. Politiikassa on pelin henki kuitenkin toisenlaista kuin yrityselämässä, joskin sielläkin näyttää yllätyksiä lähes päivittäin tapahtuvan. Viimeksi 12.9., kun OKO osti Pohjolan osake-enemmistön talon johdon ja työntekijöiden tietämättä asiasta tuon taivaallista.

(lisää…)