Jyväskylän ”Harjun portaat” valmistuivat 100 vuotta sitten eli vuonna 1925. Valokuva Teija Tuupainen

Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen

14.12.2007 10:21

Vastaukseni ”valtuustoryhmille esitettyihin kysymyksiin”:

1) Kun tarkastelee molempien kuntien (Jkl ja mlk) talouksia vuoden 2006 tilinpäätösten valossa, niin tilinpäätöslukujen mukaan ollaan samalla viivalla. Vuosikate kattoi poistot molemmissa kunnissa ja tilinpäätöksien mukaiset tulokset olivat ylijäämäiset. Tilinpäätöksen tarkastelussa käytettävät tunnusluvut ovat viime vuosina lähentyneet toisiaan. Voin sanoa, että talouksien kokonaistarkastelussa kaksi kuntaa ei voi olla lähempänä toisiaan.

Lue lisää »

Puheet ilman päätöksiä ovat sananhelinää

17.11.2007 10:08

Suur-Jyväskylän lehden kommentti-palstalla la 17.11.2007

Syksyn 2004 kunnallisvaaleissa olin 78 muun ehdokkaan tapaan vaatimassa ”Huolenpitoa huomisesta”. Kun vaalit oli käyty, kaupunginvaltuusto, -hallitus ja lautakunnat valittu, muuttuivat äänenpainot toisenlaisiksi. Unohdettiin kuntalaisille annetut vaalilupaukset, joista enin osa oli painettu jopa yhteiseen vaalilehteemme. Siksi lähdin omille teilleni ”taistelemaan tuulimyllyjä” vastaan ja pitämään kiinni sovituista asioista.

Lue lisää »

Kunnallisvero kontra piiloverotus

15.11.2007 08:06

Keskisuomalaisen mielipidepalsta to 15.11.2007:

Jyväskylän kaupunki on muutaman vuoden ajan piiloverottanut veronmaksajiaan ylikorkeilla taksoilla ja tariffeilla, jotka vaikuttavat ensisijaisesti kaupunkilaisten asumiskustannuksiin. Julkisuudessa on puhuttu kaukolämmön, sähkön, veden, jätehuollon ja kiinteistöverojen osin kohtuuttomasta hinnoittelusta. Sama linja jatkuu myös ensi vuonna. Menettely kohdistuu ensisijaisesti pienituloisiin, työttömiin, eläkeläisiin, opiskelijoihin ja tietenkin myös yritystoimintaan. Menettely on mielestäni virheellinen.

Lue lisää »

Seurakuntien liitoksesta

31.10.2007 11:05

Keskisuomalainen ja Korpilahti-lehti ke 31.10.2007:

Korpilahden seurakunnan ja Jyväskylän kaupunkiseurakunnan liitos 1.1.2009 alkaen on sopimusmielessä loppusuoralla. Seurakuntien kirkkovaltuutetut saivat sopimusluonnoksesta lyhyen informaation Jyväskylässä viime torstaina. Paikalla olleena muutama jälkikommentti.

Lue lisää »

Velanotollakin varaudutaan tulevaisuuden haasteisiin

23.10.2007 10:03

Keskisuomalaisen Mielipideosasto 23.10.2007:

Velanotollakin varaudutaan tulevaisuuteen

Arvostamani kokoomuksen uusi kansanedustaja Henna Virkkunen kirjoitti Keskisuomalaisen puheenvuoropalstalla 22.10.2007 otsikolla ”Velanmaksulla varaudutaan tulevaisuuteen”. Hyvä ja perusteltu kannanotto, mutta toisenlaisiakin mielipiteitä on olemassa. Minä edustan niitä.

Lue lisää »

Älkää tyrehdyttäkö keskustelua ”Uudesta Jyväskylästä”

21.09.2007 18:02

Keskisuomalainen pe 21.9.2007

Kansanvalta eli demokratia tarkoittaa, että kansalaisilla on valta päättää erilaisista asioista, mm. valita edustajansa kunnanvaltuustoihin.

Kansalaisilla on hyvin usein erilainen näkemys päätettävistä asioista kuin heidän valitsemillaan edustajilla (valtuutetuilla), puhumattakaan puoluejärjestöjen tekemistä henkilövalinnoista kuntien hallituksiin ja lautakuntiin.

Lue lisää »

Kiinteistönomistajia on kohdeltava tasapuolisesti

08.09.2007 14:01

Suur-Jyväskylän lehti la 08.09.2007:

Jyväskylän kaupunki ei ole viime aikoina kohdellut kaupungin asukkaita ja heidän asuttamiaan yhtiöitä tasapuolisesti. Muuhun johtopäätökseen en voi tulla kaupungin hallintoelimien ratkaisuista. Otanpa pari esimerkkiä.

Lue lisää »

Kemiran osakekauppa huolestuttaa

01.09.2007 15:58

Keskisuomalaisen mielipidepalstalla la 01.09.2007:

Kemiran suurehko osakekauppa, jossa 40 miljoonaa valtion osaketta siirtyi eräälle yksityiselle suvulle ja eläkeyhtiölle huolestuttaa jo tavallisia kansalaisiakin. Mihin ollaan menossa, kun valtioyhtiön osakkeet sujutellaan jollekin yksityiselle taholla ilman perinteistä tarjouskilpailua tai huutokauppaa?

Lue lisää »

Kesän menetyksistä syksyn saavutuksiin

29.07.2007 14:31

(Kolumni Keski-Suomen VIIKKO-lehdessä 29.7.2004)

Henkilökohtaisesti suurin menetys sattui minulle tasan viikko sitten, kun menin vaimoni kanssa ”pomminvarmaan” mustikkapaikkaan. Paikka, joka viime kesänä antoi tunnissa sangollisen mustikoita oli vailla marjan marjaa. Myös puolukan raakileet olivat tipotiessään. Ainut lohtu oli, että näimme kaksi valkojoutsenta uiskentelevan lammessa ihmetellen kahta kaupunkilaista tyhjine marjasankoineen. Emme ole tavanneet joutsenia kulmakunnalla viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen, joten näky yllätti meidät molemmat.

Lue lisää »

Matkaammeko kohti Natoa?

26.07.2007 11:55

Keskisuomalaisen Puheenvuoropalsta 26.7.2007

Maamme uuden hallituksen uudet luudat lakaisevat näyttävästi. Niin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) kuin varapuheenjohtaja Markku Laukkanenkin (kesk) ovat viime päiviä viestittäneet voimakkaasti Naton nopean toiminnan joukkoihin liittymisen puolesta.

Lue lisää »