Arkisto : ‘Kolumnit’ Category

Miksi äänestytin (Jyväskylän) kaupunginvaltuustoa?

keskiviikko, 5 marraskuun, 2008

Keskisuomalainen, Korpilahti-lehti, Jyväskylän Kaupunkilehti ja Palokka-lehti 5.11.2008;

Uuden Jyväskylän kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 3.11.2008. Kokous venyi yli kuusi tuntiseksi, johtuen osin kahdesta tekemästäni äänestysesityksestä

Miksi äänestytin valtuustoa? Edustin jo ennen kuntavaaleja näkemystä, että uuden valtuuston kooksi riittää mainiosti kuntalain 10 §:n mukaisesti 67 valtuutettua. Valtapuolueet (sdp, kok ja kepu) halusivat kuitenkin nostattaa omaa egoaan ja päättivät uuden valtuuston kooksi 75 valtuutettua.

(lisää…)

Nyt kaikki äänestämään !

torstai, 23 lokakuun, 2008

Palokka-lehti 23.10.2008:

Tulevana sunnuntaina on viimeinen mahdollisuus äänestää ”Uuden Jyväskylän” 75-jäseniseen valtuustoon parhaat mahdolliset voimat. Valinnanvaraa on, sillä 11 puoluetta on asettanut kaikkiaan 572 toinen toistaan paremman ehdokkaan vaaleihin. Ehdokkaista löytyy naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja, kapitalisteja ja jopa kahden sortin kommunistejakin. Valtuustoon on pyrkimässä kokeneita konkareita ja kunnallispoliittista uraa aloittelevia – yhteisten asioittemme hoitamisesta kiinnostuneita ensikertalaisia.

(lisää…)

”Ollako vai ei olla, siinä pulma” eli mietteitä lukioiden lopettamisesta

torstai, 18 syyskuun, 2008

Palokka-lehti 18.9.2008

Palokan lukion työn jatkuminen on kyseenalaistettu ”Uuden Jyväskylän peruskoulu- ja lukioverkkoraportissa”. Samaisessa raportissa ovat liipaisimella myös Voionmaan- ja Vaajakosken lukion jatko.

Palokan koulukeskuksen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Karjalainen & Salo Kouvolasta ja pääurakoitsijana toimi A. Puolimatka Oy. Koulukeskuksen rakentamiskustannus oli 14,787 Mmk eli 2,475 miljoonaa euroa. Koulutyö alkoi syksyllä 1977.

(lisää…)

Orkesteritalolle jälleen uusi paikka !

keskiviikko, 27 elokuun, 2008

Suur-Jyväskylän lehti ke 27.8.2008

Joukko Jyväskylän seudun vaikuttajia on perustanut yhdistyksen ajamaan konserttitaloa uuteen paikkaan Lutakossa. Nimilistan mukaan joukossa on onneksi vain yksi päättäjä (Pekka Toivonen kesk, Jyv. mlk). Muut poliitikot ovat älynneet, ainakin toistaiseksi, pidättäytyä hankkeen ulkopuolelle. Mahdottomaksi toteutuksen tekee – puuttuvan rahan lisäksi – jälleen keksitty uusi paikka.

(lisää…)

Avoin kysymys Veijo Koskiselle

perjantai, 15 elokuun, 2008

(Keskisuomalainen 15.8.2006)

Onko Jyväskylän kaupunginhallitus tietoinen – puheenjohtaja Veijo Koskinen – Kuokkalan terveysaseman heikosta lääkäri- ja palvelutilanteesta? Alueen asukkaat kritisoivat – reilu vuosi sitten – voimakkaasti laboratoriopalvelujen siirtoa Yliopistonkadulle, mutta hoitopalvelujen minimointi on meille liikaa.

(lisää…)

Kiinteistövero on kuntalaisten piiloverotusta!

torstai, 14 elokuun, 2008

Palokka-lehti 14.8.2008:

Kun kiinteistöverolaki tuli voimaan 1.8.1992 ja sitä sovellettiin ensimmäisen kerran v. 1993, moni omakotitalon omistaja huokaisi helpotuksesta. Vapauttihan se samalla kiinteistön omistajan ns. asuntotulon verotuksesta, joka muodostui monelle melkoiseksi henkilökohtaisten tulojen lisäykseksi. Puhuttiin jopa ”mökkiläisten luksusverosta”. Kiinteistöveron voimaantulon myötä poistuivat myös katumaksu, manttaalimaksu ja kiinteistöjen harkintaverotus.

(lisää…)

Jutta kansanvallan asialla

torstai, 31 heinäkuun, 2008

Keski-Suomen VIIKKO- lehti ja PALOKKA- lehti to 31.7.2008:

SDP:n uusi puheenjohtaja Jutta Urpilainen tekee näyttäviä ja vanhoja perinteitä tuulettavia keskustelunavauksia. Yksi sellainen oli hänen Kankaanpäässä esittämä ajatus, jonka mukaisesti kunnanjohtajat valittaisiin suoralla kansanvaalilla.

(lisää…)

Lainanotto kunnalle ei saa olla TABU!

torstai, 12 kesäkuun, 2008

Palokka-lehti to 12.6.2008:

Jyväskylän kaupunginvaltuusto käsitteli kesäkuun alussa vuoden 2007 tilinpäätöstä ja tarkastuslautakunnan kertomusta. Tuloslaskelma kertoi ja tasenumerot todistivat, että kaupungin talous on entistäkin vakaampi. Kuinka monella kunnalla pitkäaikaiset saamiset ovat suuremmat kuin pitkäaikaiset lainat? Jyväskylän kaupungin saamiset olivat viime vuoden vaihteessa 721 euroa per asukas suuremmat kuin lainat eli erotus on ”huikeat” 61,6 miljoonaan euroa. Myös kaupungin korkotulot olivat 7,6 miljoonaa suuremmat kuin viime vuoden korkomenot. Ehdottelinkin valtapuolueille, että jatkossa olisi kuntalaisten tarvitsemien palvelujen vuoro.

(lisää…)

Kansanedustajien vaalirahoituksesta

maanantai, 19 toukokuun, 2008

Helsingin Sanomat ma 19.5.2008 ja Keskisuomalainen pe 23.5.2008:

Kansanedustajiemme viime vaalien vaalirahoitus on noussut julkisuuteen, kiitos kansanedustaja Kallin ja valppaan median. Rahaa kolmen suurimman puolueen viime eduskuntavaaleissa valitut kansanedustajat ovat Keski-Suomessa laittaneet likoon – omien ilmoitustensa mukaisesti – keskimäärin seuraavasti: keskusta 38.074, sosialidemokraatit 37.185 ja kokoomus 36.200 euroa. Suuria summia!

(lisää…)

Lupauksia ja hölmöilyä

torstai, 15 toukokuun, 2008

Palokka-lehti ”Tuupan turinoita” to 15.5.2008:

Lupasin Jyväskylän Pyöräilyseuran puheenjohtaja Teemu Tenhuselle osallistua ”Vaikuttajien pyöräilytapahtumaan” viime lauantaina. Läksin – ennen tapahtumaa – vaimoni kanssa pienimuotoiselle patikkaretkelle Taka-Keljon maastoon ja niinhän siinä kävi, etten parituntisen vaelluksen jälkeen enää kyennytkään nousemaan pyörän selkään. Huolimatta Beclonasal- ja Becclometsuihkeista siitepölyhiukkaset saivat minusta voiton ja olin niin sanotusti tukossa, joten en arvannut enää nousta polkupyörän satulaan. Toivottavasti tapahtumaan osallistui muitakin valtuutettuja kuin Jukka Ammondt (Vihr), joka mainittiin nimeltä maakuntalehden asiaa koskevassa uutisoinnissa.

(lisää…)